Koronavirus kurittaa varsinkin ravintola-alaa

Koronavirusepidemian taloudelliset vaikutukset näkyvät ja tuntuvat yhteiskunnan jokaisella osa-alueella. Tilannetta pystyy seuraamaan erilaisten tilastojen ja indeksien avulla. Esimerkiksi työeläkeyhtiö Ilmarisen tuoreen suhdenneindeksin mukaan työntekijämäärät indeksiin kuuluvissa yrityksissä laskivat huhtikuussa 5,4 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Suurinta lasku oli ravitsemus- ja majoitusalalla, missä laskua oli lähes 23 prosenttia.

Ravintolat ovat olleet pääosin suljettuna maaliskuun lopulta lähtien. Nyt niiden pitäisi päästä avaamaan oviaan jo parin viikon kuluttua kesäkuun alussa, mutta hallituksessa on ollut erimielisyyttä asiakaspaikkojen määrästä sekä aukiolo- ja anniskeluajoista. Asiassa on tärkeää saada aikaan yksimielisyyttä, ettei koko alaa ajeta lopullisesti kohtuuttomiin vaikeuksiin.

Poikkeusolot ovat kuitenkin pakottaneet monet myös kehittämään omaan liiketoimintaansa. Koronarajoitusten myötä ravintoloilla oli vaihtoehtoina joko sulkea ovet kokonaan tai siirtyä noutoruoan tarjoamiseen. Take away-liiketoiminta onkin kasvanut kohisten ja siihen on nokkelasti osattu kehitellä uusia muotoja. Myös kuluttajat ovat mielihyvin ottaneet palvelua vastaan. Viime torstaina uutisoitiin noutoruokaan liittyvästä yllättävästä ongelmasta. Lounasrasiat ovat monissa tukkuliikkeissä vähissä tai ne ovat kokonaan loppuneet, eli kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.