Kysyntä ei täytä kevään koronamonttua

Vaikka kesäsää on viime päivinä ollut kovasti koleaa niin juuri nyt eletään kuuminta lomakautta. Koronapandemian vuoksi ulkomaanmatkailu on monesta eri syystä pahasti jäissä. joten moni suomalainen viettää kesälomaansa Suomessa ja kotimaan kohteissa. Suuntaus ymmärrettävä ja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa myös kotimarkkinoita tukevaa toimintaa. Normaalisti suomalaiset vievät matkailueuroja selvästi enemmän ulkomaille kuin sieltä saapuvat matkustajat tuovat Suomeen.

Lisääntyneen kotimaanmatkailun voi havaita esimerkiksi maanteillä liikkuvien matkailuvaunujen ja -autojen määrää seuraamalla. Esimerkiksi Pieksämäen Partaharjussa riittää mökkien ja asuntovaunupaikkojen kyselijöitä päivittäin.

Valitettavasti taitaa olla kuitenkin niin, ettei lisääntynyt kotimaanmatkailun kysyntä riittää täyttämään viime keväänä syntynyttä koronamonttua. Suomessa lomakausi on kovin lyhyt ja se alkaa kohta lähestymään loppuaan, eikä elokuussa ole kovin paljon odotettavissa vetoapua ulkomaisilta turisteilta. Siksi monet yritykset joutuvat varmasti sopeuttamaan omaa talouttaan vallitsevaan tilanteeseen. Matkailu- ja ravintola-alan kattojärjestö Mara on esittänyt, että hallitus laskisi budjettiriihessä väliaikaisesti alan arvonlisäveroprosentteja.

Kaikkia keinoja on syytä pohtia ja selvittää, että yritykset pääsevät vaikeiden aikojen yli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.