Liikuntahalli kaipaa nyt päätöksiä

Pieksämäellä on neuvoteltu jo toista vuotta yksityisen liikuntahallin rakentamisesta. Jo alusta alkaen oli aistittavissa, että hanke herättää monenlaisia mielipiteitä päättäjien keskuudessa. Uuden hallin rakentajaksi valikoituneella Wasa Groupilla pitäisi kohta olla jo kuokka maassa, mutta hanke ei tunnu etenevän. Esimerkiksi sopimusta kaupungin kanssa ei ole vielä allekirjoitettu (Pieksämäen Lehti 7.10.). Kaupunginjohtaja Ulla Nykäsen mukaan viivytys johtuu muista tekijöistä kuin kaupungista. Aikaa ei kaupunginjohtajankaan mukaan ole hukattavaksi asti, vaikka kärsivällisyyttä vielä jonkin aikaa riittääkin.

Tilannetta mutkistaa vielä nykyisen urheilutalon tulevaisuus, jonka käytön jatkaminen edellyttää kallista remonttia. Nykykunnossa sitä ei voida terveysviranomaisten mukaan käyttää. Voi olla, että tässäkin asiassa viimeinen näytös katsotaan vielä kaupunginvaltuustossa.

Taustalla kysymys on rahasta, mutta varmasti myös politiikasta. Tässä uhkaa käydä niin, että pitkittyessään asiat yleensä mutkistuvat. Ja käy liikuntahallin kanssa lopulta sitten miten tahansa, niin viime kädessä laskun maksavat tavalla tai toisella pieksämäkeläiset veronmaksajat.

Suurimmat kärsijät ovat paikallisten urheiluseurojen lisäksi kaikki kuntalaiset, varsinkin liikkuvat lapset ja nuoret. Kunnolliset ja toimivat liikuntamahdollisuudet tukevat kaikkien kaupunkilaisten hyvinvointia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.