Nopeat itäradat hyödyttävät Pieksämäkeä

Tuoreen Nopeat itäradat osana kestävää aluekehitystä -raportin pääviesti on, että muutosvaikutukset Suomen alue- ja väestörakenteessa liittyvät yhtä kiinteämmin liikenne- ja kasvukäytäviin sekä vyöhykkeiseen kehitykseen. Raportin mukaan Savon ja Karjalan ratojen kaltaiset liikennekäytävät ovat oivallisia esimerkkejä ylialueellisista rungoista, jotka kytkevät toisiinsa radan varrella sijaitsevien suurempien kaupunkikeskusten toiminnallisia alueita sekä kaupunki- ja maaseutualueita.

Aluetutkija Timo Aro muistuttaa raportissa, että itäratoja ei pitäisi nähdä vain liikennekäytävinä vaan niillä on suurempi merkitys. Aron mukaan liikennekäytävistä voi ajan myötä rakentua kasvukäytäviä jos ratojen varrella olevat keskukset ja alueet pääsevät verkottumaan kiinteämmin keskenään.

Juuri siinä on myös Pieksämäen mahdollisuus päästä hyötymään nykyistä nopeammista junayhteyksistä. Jos esimerkiksi Kuopiosta Helsinkiin pääsisi nopeuttamisen jälkeen kolmessa tunnissa niin se vaikuttaisi myös Pieksämäen saavutettavuuteen ja samalla parantaisi alueen kilpailukykyä.

Itäradan toteuttaminen Kouvolasta Porvoon ja lentoaseman kautta Helsinkiin parantaisi koko itäisen Suomen saavutettavuutta. Se olisi samalla kauan kaivattu piristysruiske ikääntyvän väestön ja jatkuvan muuttotappion kanssa taistelevalle Etelä-Savolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.