Nyt on oikea aika laittaa heijastin heilumaan

Kesää ei enää juuri ole jäljellä ja syysillat ovat jatkuvasti pimenemään päin. Kaamos kolkuttaa jo nurkan takana ja vesisateen kastelema asvaltti nielee kaiken vähäisenkin valon. Nyt on juuri oikea vuodenaika muistuttaa tiellä liikkuvia jalankulkijoita heijastimen käyttämisen tärkeydestä. Pieksämäelläkin näkee monia iltahämärissä ja pimeässä ilman heijastinta kulkevia ihmisiä.

Moni jalankulkija erehtyy vieläkin ajattelemaan, ettei heijastinta tarvita kaupunkiolosuhteissa, joissa pääasiassa liikutaan katulamppujen alla. Asia ei tietenkään ole näin ja heijastinta on syytä käyttää myös asvalttiviidakossa, vaikka sen todelliset hyödyt näkyvät kauas vasta pimeällä maantiellä. Kaukovaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan pimeällä tiellä noin 100 metrin päästä. Heijastinta käyttävä näkyy jo 300 metrin päästä. Lähivaloilla ajava näkee ilman heijastinta kulkevan vasta 40 metrin päästä kun heijastimen kanssa kulkeva näkyy jo 100-150 metrin päästä.

Liikenneturvan seurantojen mukaan vain noin joka toinen jalankulkija käyttää heijastinta. Lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana aina käytettävä asianmukaista heijastinta. Heijastin on muuten suomalainen keksintö, jonka kehitti maanviljelijä Arvi Lehti 1940-1950 -lukujen taitteessa. Heijastimen käytön lisääntyminen olisi suotavaa myös muualla maailmassa, sillä pimeää on muuallakin kuin Pohjoismaissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.