Pieksämäki ei hevillä vaihda hiippakuntaa

Toukokuussa kokoontuva kirkolliskokous päättää vaihtaako Pieksämäki hiippakuntaa. Käytännössä se tarkoittaisi uudistuksen toteutuessa, että Pieksämäki vaihtaisi Kuopion hiippakunnasta Mikkelin hiippakuntaan ensi vuoden alusta.

Valtakunnallisella tasolla uudistuksen tavoitteena saada hiippakunnat noudattamaan nykyistä enemmän maakuntarajoja. Siinä valossa uudistuksen tavoitteet ovat ymmärrettävät. Nykyinen Kuopion hiippakunta käsittää alueellisesti Keski- ja Pohjois-Savon, Kainuun ja osittain Pohjois-Karjalan. Nykyinen hiippakunta on perustettu vuonna 1939 ja siihen kuuluu viisi rovastikuntaa, 52 seurakuntaa ja lähes 400?000 seurakuntalaista.

Pieksämäellä hiippakunnan vaihtaminen ei saa kannatusta. Rovastikunnallista yhteistyötä on tehty jo pitkään Kuopion suuntaan, vaikka Pieksämäki kuuluukin Etelä-Savon maakuntaan. Pelkästään tiukka maakuntarajoihin tarttuminen ei saa olla päätöksenteon perusteena hiippakuntajaosta päätettäessä. Paino-arvoa on annettava myös perinteelle ja vuosikymmenien ajan tehdylle käytännön yhteistyölle.

Tavallisen seurakuntalaisen elämässä hiippakunnan vaihtaminen ei juuri tuntuisi. Enemmän käytännön vaikutusta sillä olisi kirkon työntekijöiden kannalta. Siihen kannattaa varautua, vaikka uudistuksen toteutuminen on vielä tässä vaiheessa kaikkea muuta kuin varmaa.