Pieksämäki näkyy nyt entistä paremmin

Kukaan valtatietä pitkin liikkuva ei enää voi olla huomaamatta saapumistaan Pieksämäelle. Kaikkien neljän sisäänajotien varteen on heinäkuun aikana asennettu uudet mainostaulut, jotka kertovat kulkijan saapuneen kaupunkiin. Mainostaulut näkyvät Mikkelin, Varkauden, Kuopion ja Jyväskylän suunnasta saavuttaessa.

On hienoa, että monta vuotta työn alla olleet mainostaulut on viimeinkin saatu paikalleen. Samalla Pieksämäen kaupunki on kerralla päivittänyt koko graafisen ohjeistonsa. Uusi ilme on nyt käytössä kaikessa kaupungin viestinnässä sekä käytössä olevissa asiakirjapohjissa. Kasvojen peseminen ja ilmeen uusiminen säännöllisin väliajoin on paikallaan.

Uutta ovat myös mainostaulujen sloganit; Pienestä pitäen, Ei mikä tahansa mäki, Pieksämäki on pop, Mä en kestä, nähdään taas, Nähdään mäellä sekä Täällä viihtyy kaikki. Ohjeistuksen mukaan viesteissä huokuu ylpeys pieksämäkeläisyyteen ja siihen, että siellä on hyvä asua ja olla. Niillä halutaan myös houkutella uusia asukkaita ja yrityksiä.

Viestien toimivuus ja houkuttelevuus on herättänyt puhetta paikallisten keskuudessa. Juuri niin niiden tuleekin tehdä. On pelkästään hyvä asia jos ihmiset pysähtyvät pohtimaan, että mikä on omassa paikkakunnssa parasta. Tyytyväiset asukkaat tekevät kaupungin, eivät keksityt mainoslauseet.