Savonsolmun karu kohtalo koskettaa kaikkia

Pieksämäellä levisi keskiviikkona julkisuuteen tieto, että legendaarisen hotelli-ravintola Savonsolmun kaikki 11 työntekijää on edellisenä päivänä irtisanottu. Vaikka jotain ehkä on osattu odottaa tapahtuvaksi ja Savonsolmun tulevaisuuden ympärillä on jo pitkään liikkunut erilaisia huhupuheita, niin silti tällainen uutinen pysäyttää. Käytännössä voidaan olettaa, että henkilökunnan irtisanominen tarkoittaa myös Savonsolmun sulkemista ja toiminnan loppumista, ellei sitä saada sitä ennen myytyä.

Pieksämäen keskustaan yli 40 vuotta sitten rakennetusta Savonsolmusta on vuosikymmenien aikana tullut oman aikansa ikoni. Maaliskuun 10. päivänä 1976 avattu hotelli on ollut tärkeä osa Pieksämäen paikallishistoriaa. Sama tunnelma on säilynyt myös sisätiloissa ja siellä käyminen on kuin aikamatka suoraan 1970-luvulle.

Savonsolmun mahdollisella sulkemisella on monenlaisia vaikutuksia paikkakunnalla. Se merkitsee työpaikan menetystä kymmenelle työntekijälle, joka on Pieksämäen mittakaavassa merkittävä määrä. Samalla se merkitsee kaupungin ravintola- ja majoitustarjonnan kaventumista. Savonsolmu on myös ollut monien tapahtumien keskipisteenä, jotka nyt joutuvat arvioimaan tulevaisuuttaan uudessa valossa.

Kysynnän ja tarjonnan laki on armoton. Palveluja kannattaa tuottaa niin kauan kuin niillä on käyttäjiä. Vain sillä on merkitystä. Toivottavasti Savonsolmulla on vielä tulevaisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.