Soveltuvuuskoe toimii kaikkien parhaaksi

Juuri avautuvassa ammatillisen koulutuksen yhteishaussa on jälleen mahdollista käyttää soveltuvuuskoetta. Sillä mitataan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan opintoihin hakeutuvien soveltuvuutta vaativaan ammattiin.

Soveltuvuuskoe ei muutamaan vuoteen ollut käytössä ja tuona aikana havaittiin, että tältä osin sääntelyn purku ei toiminut. Alalle tuli henkilöitä, jotka eivät ominaisuuksiensa puolesta sovellu pitämään huolta toisista ihmisistä tai joilla on esimerkiksi päihdeongelmia, jolloin potilaiden lääkkeiden kanssa tekemisissä oleminen ei sovi heille.

Soveltuvuuskoe tuo varmimmin alalle kyvykkäitä ihmisiä, joiden innostus omaan työhön näkyy ja osaaminen säteilee ympäristöön. Se nostaa ammatin arvostusta koko yhteiskunnassa ja toivottavasti myös parantaa työn palkkausta.

Ennen eduskuntavaaleja käydään keskustelua vanhustenhoidosta ja sen tason turvaamisesta lainsäädäntöä uudistamalla.

Kaikki kietoutuu yhteen: soveltuvuuskokeen läpäissyt, sosiaali- ja terveysalan työhön motivoitunut henkilöstö pystyy kehittämään työtään asiakkaiden parhaaksi ja suhtautuu jatkossakin vastuullisesti hoitotyöhön kaikissa olosuhteissa.

Soveltuvuuskoe on jatkossa sote-alan lisäksi kaikilla aloilla, joihin liittyy alaikäisten turvallisuutta, potilas- tai asiakasturvallisuutta tai liikenteen turvallisuutta kokevia vaatimuksia. Koe tulee ammattikorkeakouluihinkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.