Ajatuksia hotelli Savon Solmun loppumisesta Pieksämäellä

Pieksämäen Lehdesä 21.12. oli uutinen, joka huolestutti varmaan monia. Hotelli Savon Solmu sulkee ovensa. Eikö tosiaan tällä kylällä edes yksi hotelli menesty, jossa olisi toimintaa ja vierailijoille olisi paikka yöpyä ja ruokailla?

Monella on perhejuhlia ja ainut paikka majoittaa vieraat on kyseinen hotelli. Samoin eri tapahtumien aikaiset vieraat, kuten muun muassa Big Wheels, ym. hotellissa tapahtuvat tilaisuudet. Tämä uutinenhan on kuin pommi.

Monella ei ole mahdollisuutta majoittaa kotiinsa vieraita, joten hotelli on ainut ehto vierailuille. Nyt jos sitäkään ei ole, niin loppuu vierailutkin ja eri tapahtumat ja siitä kärsii jo kohtuuttomasti seudun asukkaat, itseni mukaan lukien. Nyt on kyseessä jo sellainen asia, että paikallisten päättäjien olisi korkein aika pelastaa tuo hotelli ja etsiä sille jatkaja.

Paola Suhonen hehkutti sen nostalgisuutta, mutta remontoimatta on ollut vuosikaudet. Kolmisen vuotta sitten kävin siellä kokouksessa ja samat tupakan polttamat matot oli lattiassa kun kymmeniä vuosia sitten ja muutenkin rempallaan joka paikka. Ei ole uutta maalia paikat nähneet ja ulkona laattojen välissä kasvaa pitkä heinä. Tuollainen nostalgisuus ei ketään houkuttele, hävettää.

Miksi täällä ei huolleta ja päivitetä mitään rakennusta? Hotellin paikat pitää saada kuntoon, toimintaa ja ohjelmaa aikaiseksi, niin en uskokaan, etteikö tuokin hotelli kannata, jopa Pieksämäellä. Tarvitaan vain työtä ja ideoita päättäjiltä, eikä kinastelua joka asiasta, mikä ei johda mihinkään. Tuo hotelliasia on kiireellisin hoidettava. Ei ole kovinkaan pitkä aika taaksepäin kun sisälle sai jonottaa. Mutta ei kait ränsistyneeseen tyhjään hotelliin kukaan mene. Omia sukulaisia oli siellä yöpymässä ja aamupalalla kolmisen vuotta sitten, niin heidän lisäkseen oli vain kaksi henkilöä syömässä. Sitten selvisi, että hekin olivat henkilökuntaa. Lisäksi Savon Solmu on mitä kauneimmalla paikalla.

Kovin apaattiseksi vetää nämä Pieksämäen uutiset ja mitä tapahtuu. Mikä tätä kylää oikein vaivaa?

Normek on liipasimella lopettaa, Lipa-betonilla yt-neuvottelut ja mitähän vielä seuraavaksi? Nämä kaksi eivät tietysti johdu Pieksämäestä, mutta Normekin halliinkin olisi saatava uusi yrittäjä jos toiminta loppuu. Työttömiä tulee vain lisää ja talous kurjistuu.

Urheilutalon kohtalo ei taida ratketa sekään koskaan. Sama pallottelu kuin Hiekanpään koulun kanssa ja siinäkin paloi lähes miljoona taivaan tuuliin, turhaan. Aiemmin lehdessä oli, että Urheilutalon purkaminen maksaisi noin 1,5 miljoonaa. Ja mitä sitten maksaa uuden tekeminen ja millainen se sitten olisi tiloiltaan?

Eikö tuolla 1,5 miljoonan summalla remontoitaisi nykyistä Urskia melkoisen hyvään kuntoon jos sitä ei ihan romuksi ole päästetty ja uuden urheiluhallin rahoista laitettaisiin rahaa lisää mikäli tarvitsee, niin silti tulisi halvemmaksi kuin purkaa entinen ja tehdä uusi. Näin maalaisjärjellä ajateltuna.

Ja miten kalliita tulisi olemaan uuden hallin käyttövuokrat? Kellä olisi sitten varaa niitä maksaa? Olisiko se osan ajasta tyhjillään tuottamattomana?

Yhteiskuntarakenne on omista nuoruusajoista muuttunut ja ihmiset muuttavat suurempiin asutuskeskuksiin koulutuksen ja työn perässä. Eivätkä palaa takaisin tällaisiin pieniin kaupunkeihin, joissa ei ole työtä, koulutusta tai harrastuksia. Korkeintaan eläkkeellä, mutta sekin alkaa olla kyseenalaista jos kehitys jatkuu tätä rataa.

Olisi korkein aika miettiä miten täälläkin asiat saataisiin paremmalle tolalle, ennen kuin kaikki muuttavat muualle ja kaikki toiminta loppuu. Oikeita henkilöitä, hyviä ideoita, paneutumista, yhteishenkeä ja rahaa siihen tietysti tarvitaan, mutta tekemättä ei mitään saada aikaan.

H.V.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.