Alempi tieverkko tarvitsee kunnossapitoa

Itä- ja Keski-Suomen MTK-liittojen elinkeinopolitiikka- ja yrittäjyysvaliokunta vaatii kunnossapitomäärärajon suuntaamista myös alemmalle tieverkolle. Ilahduttavaa on, että pääväylien päällystyksiä tehdään tulevana kesänä Itä-Suomessa kaksinkertainen kilometrimäärä aiempaan, mutta se ei yksistään riitä.

Tällä hetkellä tieverkon päällysteistä noin puolet on elinkaarensa lopussa ja niiden rappeutumisen ennustetaan kiihtyvän nykyisestä. Vesisateet ja sahaavat lämpötilat rasittivat tiestön kuntoa viime talvena, ja uusia monttuja löytyy lähes jokaiselta tieosuudelta.

Jo viidesosa Itä-Suomen alemman tieverkon päällysteistä luokitellaan huonokuntoisiksi. Sorateillä kunnossapitokorjaukset ovat vähäiset ja moni tie kaipaisikin perusteellista uudelleenmuotoilua, jotta vesi ei jää seisomaan keskelle tietä. Sorateiden varsilta lähtevät liikkeelle kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa sääolosuhteissa raskaat elintarvike- ja puutavarakuljetukset.

Alempi tieverkko mahdollistaa huoltovarmuutta, elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia, palo- ja pelastustoiminnan saavutettavuutta ja julkisten palvelujen käyttöä. Hyväkuntoinen alempi tieverkko laajentaa myös ihmisten valinnanmahdollisuuksia työ- ja asuinpaikan suhteen.

Valiokunta muistuttaa, että rakentamisen hiljentyessä teiden kunnossapitoon suunnattu rahoitus tukee myös maanrakennusalan työllisyyttä eri puolilla Suomea.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.