Mahla Forestin tuotteilla on tarina: "Yrittäminen vaatii aikaa ja uhrauksia"

Mahla Forestin tuotantorakennusta ei päältä päin uskoisi tehtaaksi. Maalaistalon pihapiirissä olevassa entisessä navetassa ei enää kuulu lehmien ammumista vaan enemmän pullojen kilinää. Sisällä yrittäjäpariskunta Aino, 29, ja Juha Tarkiainen, 30, tekevät taas yhtä tilausta valmiiksi. Parin viikon loma joulun aikaan aiheuttaa pientä vipinää tuotannossa.

Yrittäjän polkua Juha Tarkiaisella on takanaan jo viisi vuotta. Kaikki alkoi siitä, että hänen kotitilallaan oli tyhjäksi jäänyt navetta.

– Alettiin miettiä, että mitä tällä oikein tehtäisiin. Pikku hiljaa toiminta on kasvanut, Juha Tarkiainen kertoo.

Yritystoiminnan juuret lähtivät viisi vuotta sitten versomaan koivunmahlasta, joka oli alussa yrityksen päätuote. Pelkkä mahla ei myy Suomessa, joten sitä oli pakko ryhtyä jalostamaan ja tekemään tuotekehitystä. Koivunmahlan kerääminen alkoi vuonna 2014 ja vuotta myöhemmin tuli alkoholiton kuusenkerkkäkuohari Lagrima Arctica. Limonadit tulivat kuvaan mukaan vuonna 2016.

– Emme usko määrään vaan enemmän laatuun. Meiltä tulee yksi uusi tuoteperhe vuosittain. Limonadeja tuli ensin neljää eri makua, tänä vuonna makuihin tulee uutena vadelma, Aino Tarkiainen sanoo.

Tammikuussa aloitettiin kuusen- ja männynkuoresta, kuusenpihkasta, hunajasta ja mahlasta valmistetun jääteen levittäminen. Arctic Ice Tean osalta odotukset ovat korkealla. Lisäksi tänä vuonna tulee tuotantoon mahlapohjaisia juomia.

Myynnillisesti tärkein päätuote on Boris-juoma, joka on alun perin Aino Tarkiaisen äidin Airi Rekilä kehittämä maitohappobakteerijuoma. Yrityksen ensimmäinen päätuote, koivunmahla, menee lähes kokonaan Italiaan. Viennin osuus on noin kymmenen prosentin luokkaa ja yrityksen päämarkkinat ovat Suomessa.

Mahla Forest uskoo markkinoinnissa räväkkyyteen ja tarinallisuuteen. Juomapullojen ja -pakkausten etiketit ovat tarkoituksella värikkäitä ja huomiota herättäviä. Yrittäjäperheissä kasvaneet Aino ja Juha Tarkiainen tiesivät mihin ryhtyvät alkaessaan yrittäjiksi.

– Se vaatii aikaa ja uhrauksia, täytyy osata muuttua vastaamaan markkinoiden odotuksia. Kaikkein vaikeinta alussa on sanoutua irti omasta päivätyöstä ja varmasta toimeentulosta, Aino Tarkiainen pohtii.

Toimintaympäristönä savolainen maaseutu on Mahla Forestin kaltaiselle yritykselle nappivalinta. Puhdas luonto on kilpailuvaltti.

– Meillä on käytössämme oman kaivon vettä. Sitä kun muistat paukuttaa ulkomaalaisille asiakkaille niin kyllä alkaa puhdas luonto ja skandinaavisuus kiinnostaa, hän jatkaa.

Markkinoilla Mahla Forest on saanut hyvin jalansijaa ja sen tuotteet ovat päässeet suurten keskusliikkeiden, kuten Keskon, S-ryhmän, Tokmannin ja Lidlin valikoimiin. Mutta työtä se on vaatinut paljon. Esimerkiksi K-ryhmässä yritys kävi yksitellen läpi satoja kauppoja ennen kuin lopullinen kiinnostus tuotteita kohtaan saatiin heräämään.

– Huipulle ei ole oikotietä vaan sinne pääsee ainoastaan askel kerrallaan, Aino Tarkiainen muistuttaa.

Toistaiseksi Mahla Forest työllistää yrittäjäpariskunnan lisäksi yhden myyjän sekä neljä ulkopuolista konsulttia. Kasvu kuitenkin tarvitsee lisää käsipareja.

– Tänä vuonna on varmaan pakko palkata joku kaveriksi tuotantoon. Lisäksi on tulossa laiteinvestointeja, koska pullolinja on tarkoitus saada täysautomaattiseksi, Juha Tarkiainen sanoo.

Toistaiseksi vanhan navetan seinät riittävät kasvulle.

– Jos nyt vuoden, tai kaksi, pystyisi näissä tiloissa vielä toimimaan, hän jatkaa.

Mahlaa koivusta

Mahla Forest Oy on Pieksämäen Naarajärvellä erilaisia juomia valmistava yritys. Juha Tarkiainen perusti yrityksen kotitilalleen vuonna 2014. Alussa toiminimellä toiminut yritys muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 2017. Yhtiön liikevaihto on noin puoli miljoonaa euroa.

Mahla on lehtipuiden johtosolukoissa kasvukauden alussa virtaavaa maitiasnestettä. Se on enimmäkseen vettä.

Koivumahlan keruuaika alkaa huhtikuussa. Koivu tuottaa keväisin mahlaa keskimäärin viisi litraa vuorokaudessa.