Tekstarit

Tekstarit

Olen samaa mieltä nimimerkki ”Tyrmistynyt” kanssa. Millä ihmeen oikeudella kukaan kaataa puita puistoalueiltamme? Mitään suunnitelmaa eikä tiedotusta ole julkistettu missään? Eniten itseäni kiinnostaa, että miksi? Voisiko päätöksen takana ollut henkilö antaa itsensä julki ja kertoa perusteet meitä kaikkia liikuttavaan päätökseen ja puistoalueiden turmelemiseen?

Kiitoksia eläkeliiton järjestämästä kevät/äitienpäiväjuhlasta. Se oli ilahduttava tapahtuma kahvitarjoiluineen ja monipuolisine ohjelmineen. Lähtiessä jaetut ruusut juhlistivat päivämme.

Pieksämäeltä löytyy myös muita puidenkaatovillityksestä tyrmistyneitä. Puistot nurin ja ulkoilualueille aukkohakkuita. Surullinen näky!

Miksi Pieksämäkeä, Mikkeliä, eikä koko Etelä-Savoa kiinnosta Ylen taholta alueemme syrjintä? Meiltä on lopetettu Alueuutiset. Olen ottanut yhteyttä uutistoimituksiin ja Digitaan. Tuloksetta.

Eikö kaupungin johto voisi neuvotella edes Tokmannin johdon kanssa että se laittaisi ruokanurkkauksen? Ei ole tungosta Tokmannin laajennusosassa, asiakkaat moninkertaistuisivat jos olisi ruokaa myynnissä.

Sonniasema pyhityllä! 60 allekirjoittajista kannattasi muuttaa stadiin! Itse asun lähimpänä navettaa, eipä ole nenää kutittanut paskan haju! Päinvastoin odottanut sitä! Mikäs sen mukavampaa, kun eläimiä luonnossa?? Ennen vanhaan varmasti ollut paskan levittäjiä enemmän ulkona!! Eikun päästäkää irti ja antaa eläinten nauttia!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.