TekstaritPieksämäkeläisillä nuorilla on ilmaston pilaamistalkoot. Ihan ilman aivoja kaahataan porukalla mopoilla ja mönkijällä illasta toiseen, samoja katuja edes takaisin, keskustassa ilta seitsemästä yö kahteen, kolmeen... Järjetöntä!

Tekstarit

Pieksämäkeläisillä nuorilla on ilmaston pilaamistalkoot. Ihan ilman aivoja kaahataan porukalla mopoilla ja mönkijällä illasta toiseen, samoja katuja edes takaisin, keskustassa ilta seitsemästä yö kahteen, kolmeen... Järjetöntä!

Uuteen suunniteltuun liikuntahalliin kaupunki (opetustoimi) on lupautunut maksamaan vuodessa 290 000 euroa. Se tekee yli 200 euroa tunnissa, jos kaikki tunnit käytetään. Oppilaille järjestetään kuitenkin liikuntatunteja ulkona, joten tuntihinta lähentelee jo 300 euroa tunnissa. Voisi noita opetustoimen rahoja käyttää paremminkin. Kouluja lakkautetaan ym. Pitäisikö kuitenkin Urheilutalo remontoida, tulisi veronmaksajille pitkässä juoksussa edullisemmaksi.

13.9. perjantaina, jälkeen puolenpäivän, asioin Jäppilän apteekissa. Kuinka ollakaan, tarvitsemani lääke oli juuri loppunut ja koska oli viikonloppu tulossa, lääkkeen saaminen olisi siirtynyt maanantaihin. Sain kuitenkin tarvitsemani lääkkeen vielä samana iltana kotiin toimitettuna. Kiitos ystävällisen henkilökunnan ja kiitos hyvästä palvelusta Jäppilän apteekki.

Moikka Tsadista. Satunnaisena Pieksämäen matkailijana ihmettelen Tikankadun länsipään koirien ulvontaa. Aina kun olen paikalla, niin kuuluu ulvontaa pari kertaa päivässä ja kuulostavat huskeilta. On vaikea kuvitella huskifarmia Pieksämäelle. Vai onko kyseessä susikoira- tai muu pentutehtailu ? Pitäisikö alkaa olla huolissaan ennen kuin lähetän pohdittavaksi ”Pitäisikö olla huolissaan” telkkariohjelmaan?

Voisimmeko saada uimahallin pesu-tai pukuhuoneisiin muovi keräysastian? Olisi korkea aika näyttää hyvää esimerkkiä julkisissa tiloissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.