Vasemmistoliiton rivit eivät ole revenneet

Vastine Raimo Mannisen 29.8. Pieksämäen lehden kirjoitukseen ”Luottamushenkilöiden luottamuskelpoisuudesta”.

Vasemmistoliiton rivit Pieksämäellä eivät ole revenneet. Pakko sanoa, että melko heppoisilla mielikuvilla syntyvät päätelmät Raimo Mannisen ajatuksissa. Pieksämäen Vasemmistoliiton tavoite oli alunperinkin saada kaksi ehdokasta eduskuntavaaleihin. Toivoimme eri sukupuolia edustavia ehdokkaita, mutta vielä tänä vuonna rahkeet eivät siihen riittäneet.

Päädyimme sitten, ihan järjestön hallituksen yksimielisellä päätöksellä muuten, Markukseen ja Ristoon; nuoruuden intoon ja konkarin kokemukseen. Tämä tuotti tulosta, sillä saimme puolet lisää äänestäjiä edellisiin eduskuntavaaleihin nähden.

Muiden puolueiden toimintaan sen kummemmin puuttumatta, meillä Vasemmistoliitossa ja Pieksämäen kunnallisjärjestössä osataan keskustella, tehdä kompromisseja ja tarttua härkää sarvista, kun sellaiseen on tarvetta.

Nykyaikaisena ja edistyneenä kunnallisjärjestönä meillä on useita kanavia myös reaaliaikaiseen yhteydenpitoon ja kommunikointiin, joten kykenemme säilyttämään yhtenäiset rivit alati muuttuvassa ja jopa myrskyisässä poliittisessa ilmapiirissä. Toki puolueen ideologia ja hyvin yhtenäinen linja valtakunnallisellakin tasolla edesauttaa toimintaamme.

Vasemmistoliiton Pieksämäen kunnallisjärjestö,

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.