eSports vaatii kovaa harjoittelua: "Huipputasolla on oltava hyvässä tikissä"

Mikkeliläinen Niko Helmola istui lauantaina Pieksämäen Gigantissa ja pelasi Counter-Strike: Global Offensivea. Hän ei ole ensimmäistä kertaa asialla, sen verran vikkelästi nuorukaisen kädet liikkuvat näppäimistöllä ja hiiri liikkuu tarkasti. Käytännössä hän on harrastanut samaa peliä noin viiden vuoden ajan.

– Ei tähän kyllästy kun tulee kilpailuvietti ja pelaamista alkaa kunnolla treenaamaan. Itse treenaan päivittäin ja joukkueen kanssa 3-5 kertaa viikossa, Helmola sanoo.

Elektroninen urheilu, eli eSpots tarkoittaa käytännössä videopelien pelaamista kilpailullisesti. Useampaan alalajiin jakautuvia pelejä pelataan joko yksin tai joukkueen kanssa.

– Kysymys on siitä, että ihmiset pelaavat tietokoneella. Huipputasolla pelaajan on oltava todella hyvässä tikissä, että pystyy tuntikausien ajan pitämään yllä hyvää virettä ja veivaamaan hiirtä, Mikkeli eSportsin Esko Lähdesmäki kertoo.

Yksi peli kestää noin tunnin ajan. Turnauksissa pelejä on useampia peräkkäin. Vaikka eSports ei ole kaikkein hikisintä urheilua, niin kilpapelaaminen vaatii istumalihasten lisäksi runsaasti harjoittelua. Esimerkiksi Mikkeli eSports on kaksi vuotta sitten perustettu yhdistys, jonka tarkoitus on tukea kilpapelaamisesta kiinnostuneita pelaajia ja auttaa heitä etenemään. Siksi valmennus on olennainen osa yhdistyksen toimintaa.

– Valmennuksessa kiinnitän huomiota rytmin rakentamiseen, en niinkään pelaamiseen. Siihen kuuluu liikuntaa ja muuta fyysistä tekemistä, että myös pelaaminen pysyy mielekkäämpänä, yhdistyksen varapuheenjohtaja Juha Valta kertoo.

Kilpapelaamisen aloittaminen on suhteellisen helppoa. Siihen tarvitaan peliväline, eli käytännössä tietokone ja nettiyhteys.

– Kaikki pelit ovat nettipelejä, joita pelataan verkossa. Tietokoneen ei välttämättä tarvitse olla edes kovin tehokas ja käytettynäkin saa hyviä laitteita, joissa nämä pelit pyörivät hyvin. Ja pelit ovat nykyään ilmaisia, Lähdesmäki jatkaa.

Pelaamisesta innostuneen nuoren kanssa kannattaa sopia pelisäännöt etukäteen.

– Sovitaan vanhempien kanssa yhdessä milloin ja mihin aikaan pelataan. Tärkeintä kuitenkin on, että vanhemmat olisivat kiinnostuneita mitä kaikkea pelaaminen pitää sisällään. Varsinaisesta pelistä vanhempien ei tarvitse tietää mitään, aika äkkiä lapset opettavatkin vanhempansa pelaamaan, Valta jatkaa.

Pieksämäellä lauantaina pidetyn pelitapahtuman kaltaisten pelitapahtumien suosio kasvaa jatkuvasti.

– Varsinkin vanhemmat tahtovat jatkuvasti lisää tietoa, nuoret taas tietävät tästä paljonkin, Valta kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pieksämäki

Pieksämäki huomioi Reino Kososen elämäntyöstään

Satavuotias keskustan paikallisosasto jatkaa vaikuttamista ja valmistautuu jo seuraaviin kuntavaaleihin

Marleena Mönkäre on Pieksämäen Vuoden 2019 Urheilija

Hiekoitushiekalle ja nastakengille on ollut tarvetta

Heikki Laitinen oli Slovakiassa kovassa iskussa

Hoitajavastaanotto jatkuu tammikuussa entiseen tapaan

Järvensalojen työmaat siirtyivät Vanajalta Naarajärvelle

Esapekka Lappi alkaa ajaa kiinni maailmanmestaruutta – taustatuki kunnossa kauden alkaessa

Uusi tapahtuma tarjoaa vintagea ja fiftari-tyyliä

Onko lähtö kaunein saappaat jalassa?