KD-lehti: Päivi Räsänen harkitsee presidenttiehdokkuutta

Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen sanoo olevansa valmis vakavasti harkitsemaan presidenttiehdokkuutta, jos puolueen johto häntä siihen pyytää. Asiasta kertoo KD-lehti.

Räsänen ei kuitenkaan ole valmis kisaamaan ehdokkuudesta. Lisäksi hän sanoo, ettei pidä kysymystä harkinnasta ajankohtaisena.

Presidentinvaalit käydään ensi tammikuussa.

Kristillisdemokraattien puoluehallitus kokoontui 5. elokuuta, mutta ei päättänyt presidentinvaaleihin osallistumisesta tai mahdollisesta ehdokkaasta.

Kristillisdemokraattien mahdollista ehdokasta on pohdittu kesän aikana puolueen sisällä ja mahdollisiksi ehdokkaiksi on ajateltu erityisesti puolueen nykyistä puheenjohtajaa Sari Essayahia sekä Räsästä, KD kertoo. Essayah ei ole kertonut, onko hän käytettävissä ehdokkaaksi.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja: Tammikuun presidentinvaaleissa saatetaan tehdä historiaa

Demarien presidenttiehdokasruletti pyörähti täyteen vauhtiin – kaikki ehdokkaat tyrmäävät Nato-jäsenyyden