Kauppakomissaari Malmström: EU:n tarjous ei vielä riitä Yhdysvalloille

Euroopan unionin tarjous teräksen ja alumiinin tullikiistassa ei vielä riitä Yhdysvalloille, uskoo kauppakomissaari Cecilia Malmström.

EU-maat päättivät viime viikolla olevansa valmiita keskustelemaan kaupan esteiden purkamisesta esimerkiksi teollisuustuotteiden osalta, kunhan uhka tullikorotuksista poistuu.

Alumiinin ja teräksen tullikorotukset tulevat voimaan kesäkuun alusta eli ensi viikon perjantaina, jos sopuun ei päästä sitä ennen.
EU-maiden kauppaministerit ovat tänään koolla Brysselissä, josta Suomesta on paikalla ulkomaankauppaministeri Anne-Mari Virolainen (kok.).

Tullikorotuksia on jo kertaalleen viivytetty. Malmström uskoo, että edessä ei ole enää uutta viivytystä, vaan jonkinlainen päätös. Malmström on yhteydessä Yhdysvaltain kauppaministeriin Wilbur Rossiin useita kertoja viikossa.

Virolainen sanoi STT:lle ennen kokousta, että tullien korottaminen olisi todella valitettavaa EU:n ja Yhdysvaltain kauppasuhteille.

– Mutta jaksan vielä uskoa, että Cecilia Malmström punnertaa nämä viimeiset päivät.

Neuvoston odotetaan tänään päättävän myös kauppaneuvotteluiden aloittamisesta Uuden-Seelannin ja Australian kanssa. Komissio on saamassa jäsenmailta mandaatin neuvotteluiden aloittamiseen.