Suomi vastasi Pietarin-konsulin toimintaa koskevaan noottiin

Suomi on vastannut Venäjän Suomelle lähettämään noottiin, joka koski Pietarin-pääkonsulaatin konsulin Virpi Hanhikosken toimintaa.

Suomen Moskovan-suurlähetystö lähetti vastauksen Venäjän ulkoministeriöön eilen torstaina. Moskovan-suurlähetystön lehdistöneuvoksen sijainen Henriikka Ahtiainen kertoo, että asia on Suomen osalta nyt käsitelty eikä edellytä Suomen puolesta jatkotoimia. Ahtiaisen mukaan noottienvaihto koski konsuliavun toimittamisen teknisiä yksityiskohtia eikä esimerkiksi sitä, voiko Suomi toimittaa Suomen ja Venäjän kansalaiselle apua.

Noottien sisältöä suurlähetystö ei kansainvälisen käytännön mukaisesti julkaise, Ahtiainen sanoi.

Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että Venäjän Suomelle osoittama nootti lähetettiin kesäkuun puolivälissä. Nootti koski konsuliapua, jota Hanhikoski antoi Dmitri Bogatsheville, jolla on myös Suomen kansalaisuus. Hänet pidätettiin Venäjällä viime vuoden lokakuussa, ja hänet on vangittu.

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin venäläisissä tiedotusvälineissä levinneestä väitteestä, jonka mukaan Suomen viranomaiset ja diplomaatit olisivat sekaantuneet sotateknisen materiaalin salakuljetukseen Venäjältä Suomeen. Väitteen mukaan salakuljetusrenkaan organisoinnista epäillään Bogatshevia.

Todisteena sekaantumisesta pidettiin muun muassa sitä, että Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa konsuliasioista vastaava Hanhikoski oli ollut läsnä Bogatshevin oikeudenkäynnissä.

Suomen ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän päällikkö Vesa Häkkinen kuittasi mediaväitteet tekaistuiksi. Häkkisen mukaan Hanhikoski oli Bogatshevin oikeudenkäynnissä, koska konsulipalvelulain mukaan Suomen viranomaisilla on pyydettäessä velvollisuus avustaa pulaan joutunutta suomalaista tai Suomessa pysyvästi asuvaa ulkomaalaista.