Juhannuksena sateen uhka väijyy mutta lämmintä luvassa

Juhannuksen sää vaikuttaa suhteellisen lämpimältä, mutta sateen uhka väijyy koko maassa ensi viikonloppuna. Ilmatieteen laitos ennustaa, että etelässä ja maan keskiosissa voidaan viikonlopun aikana yltää jopa hellelukemiin mutta sateet viilentävät ilmaa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laaksonen kuitenkin muistuttaa, että sään ennustaminen viikon päähän on varsin epävarmaa. Ennusteet voivat muuttua vielä moneen kertaan.

Perjantaina juhannusaattona maan etelä- ja keskiosaan on luvassa kuurosateita sekä yhtäjaksoistakin sadetta matalapaineen seurauksena. Myös ukkosen riski on olemassa. Lapissa sää näyttää poutaisemmalta, vaikka sadekuuroja saattaa tulla sielläkin. Aurinkoisina jaksoina lämpötila voi yltää etelässä jopa hellelukemiin, mutta sateen aikana lämpötila laskee alle 20 asteen. Pohjoiseen ennustetaan 15–20 asteen lukemia.

Juhannuspäivän ennustus vaikuttaa hyvin samantyyppiseltä. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa näyttää olevan selkeä sadealue, ja maan etelä- ja keskiosiinkin on luvassa vähintään sadekuuroja. Sateita saapunee Lappiinkin päivän aikana. Etelässä sää säilynee kuitenkin poutakelillä melko lämpimänä, yli 20 asteen tuntumassa.

Sunnuntaina ilma vaikuttaa viilenevän koko maassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.