10 kilpailee vankilasta

Lakkautettavasta Iskolan avovankilasta on tehty viimeiset ostotarjoukset Sonkajärvellä. Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Arto Annalan mukaan kisassa on tällä hetkellä mukana 8-10 mahdollista ostajaa. Avovankilan toiminta loppuu elokuun lopussa.

Myyntiin tulevalla alueella on peltoa ja muita maa-alueita yhteensä 300 hehtaaria. Rakennuksia on kolmisenkymmentä ja niiden pinta-ala on yhteensä 9 500 neliömetriä.

Senaatti-kiinteistöt myy avovankilan maat ja rakennukset pääasiassa yhtenä pakettina.

- Myymme mielellämme kerralla koko lystin. Ainoastaan kahden pienen omakotitalon verran saatamme palastella tilaa.

Kiinteistökaupat hyväksyy viime kädessä Senaatti-kiinteistöjen hallitus. Annala arvioi, että uuden omistajan nimi selviää elo-syyskuun vaihteessa.