Aikakapseli on jo Apajassa - yksi luukku jää viikoksi auki

Hienolta näyttää, kommentoivat ne harvat, jotka onnistuivat vilkaisemaan sermien taakse, kun Tanita Miettinen, Jukka Saastamoinen ja Jukka Marttinen asensivat sadan vuoden päästä avattavaa aikakapselia Kuopion Kauppakeskus Apajaan.

Perjantaina suljettavan kapselin sisältö on täydentynyt vielä viime päivinäkin. Sinne on muun muassa laitettu Savon Sanomien historiakirja, sekä kolmen etnisen ravintolan omalla kielellään kirjoittamat terveiset tulevaisuuteen.

– Kapseliin voi laittaa muistoja vielä perjantain jälkeen, sillä jätämme yhden luukun viikoksi auki, kertoo kapseli-idean isä Pekka Kantanen.