Alavanmäen seudullinen perheasema lykkäytyy

Kuopion sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Meriläinen arvioi, että sosiaali- ja terveystoimen budjetti ylittyy tänä vuonna ainakin 5,7 miljoonalla eurolla.

- Lisäksi erikoissairaanhoidon menot ylittyvät ehkä noin neljällä miljoonalla eurolla.

Meriläisen mukaan selvää on, ettei mihinkään uusiin toiminnallisiin avauksiin ole nyt mahdollisuutta.

- Seudullista perheasemaa ei voi käynnistää ainakaan tämän vuoden puolella. Toisaalta vuosikin on jo niin pitkällä, että emme ehtisi rekrytoida perhetyöntekijöitä ennen vuodenvaihdetta, hän sanoo.

Alavanmäen seudullinen perheasema oli tarkoitus ottaa käyttöön syyskuuhun mennessä.

- Sen tavoitteena on vähentää lasten huostaanottoja perheitä tukemalla avohoidon keinoin.

Jos perheaseman toiminnan ansiosta pystytään ehkäisemään yhdenkin lapsen huostaanotto, se tarkoittaa vuositasolla vähintään 70 000 euron säästöä.

- Taustalla on ennen kaikkea lapsen ja perheen etu, mutta toiminnasta tulisi taloudellista hyötyä myös kaupungille.

Lisätalousarvioesitys ehkä kesäkuussa

Meriläinen arvioi, että sosiaali- ja terveyslautakunta tekee lisätalousarvioesityksen kesäkuussa.

- Olemme joka tapauksessa sellaisessa tilanteessa, että rahkeet eivät raamissa riitä.

Meriläisen mukaan kaikki mahdolliset säätökeinot on perattu ja otettu käyttöön.

- Äkkinäisiä miljoonaluokan säästöjä ei kerta kaikkiaan ole olemassa. Minusta tosiasiat on hyväksyttävä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.