Ammattilainen on laaja-alainen ja sopeutuva

Pieksämäkeläinen Iida Viljakainen, 18, valmistui nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Seurakuntaopistosta Pieksämäeltä.

– Olin jo ennen koulutusta ollut seurakunnan leireillä isoisena ja järjestelytehtävissä. Olin myös tehnyt kesätöitä lasten ja nuorten parissa. Ala tuntui omalta ja tuntuu edelleenkin, hän kertoo.

Koulutus antoi työhön laajan näköalan.

– Työssä pystyy oikeasti tekemään vaikka mitä ja vapaa-ajan ohjaajana voi ohjata kaikenikäisiä.

Opiskelun jatkaminen ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja yhteisöpedagogiksi on ammattiin valmistuneen suunnitelmissa kuitenkin ensi sijalla.

– Jos en pääse opiskelemaan, voin mennä töihin minne päin Suomea hyvänsä. Pelkään kuitenkin, että jos en nyt lähde kouluun, en saa myöhemmin otettua itseäni niskasta kiinni.

Kolme vuotta kestävä koulutus alkoi Partaharjulla Partaharjun Opistossa, joka yhdistyi pian Seurakuntaopistoon.

Yhdistyminen tiesi muuttoa Hiekanpäähän Seurakuntaopiston kampukselle.

Kouluvuosien aikana myös opetussuunnitelma muuttui ja käyttöön otettiin tiimioppimismalli. Opintoviikotkin vaihtuivat osaamispisteisiin.

– Muutos on ollut välillä haastavaa. Hyvä uudistus on oppimisalustana toimiva pedagoginen osuuskunta Aarrekampus.

Kaikista koulutuksen aikana koetuista vaiheista kiteytyi ajatus, jonka ammattiin valmistunut sai tuoda esille koulutuksen päättäjäistilaisuudessa pitämässään puheessa.

– Ammattilaisen tärkein taito on muuttuvaan yhteiskuntaan sopeutuminen.

Seurakuntaopiston Pieksämäen kampukselta valmistui 127 ammatillisen perustutkinnon suorittajaa.