Auto liukasteli ojaan katolleen kesken kiihdytyksen – palomestari toivoo autoilijoilta malttia

Moottoritielle menossa ollut henkilöauto suistui ojaan katolleen kesken kiihdytyksen vähän ennen kello kolmea keskiviikkona iltapäivällä Kellolahden rampilla Kuopiossa.

Kuljettaja ei saanut pidettyä autoa hallinnassa, kun auton renkaat osuivat tien ajourien ulkopuolelle, jossa tienpinta oli todella liukas. Autossa oli kolme ihmistä, jotka selvisivät ulosajosta ilman vammoja.

Poliisi joutui katkaisemaan liikenteen rampilla siksi aikaa, että pelastuslaitos sai käännettyä auton takaisin renkailleen poisviemistä varten.

Palomestari Antti Korhonen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kehottaa autoilijoita malttiin, sillä tiet ovat paikoin todella liukkaat.

 

Juttua korjattu kello 17.17.

Pelastuslaitos käänsi auton takaisin renkailleen, eikä katolleen, ennen kuin se vietiin pois.