Esa Pakarinen on nyt matkailutuote: "Haitari soi ja hauskaa on"

Matkailuyrittäjä Arto Keinänen vei asiakkaitaan Varkaudessa aikamatkalle viihdetaiteilija Esa Pakarisen (1911–1989) elämään.

Rääkkylässä syntynyt Pakarinen asui suurimman osan elämästään Varkaudessa ja on ehkä edelleen tunnetuin varkautelainen.

– Pidän itse valtavasti Pakarisen musiikista sekä elokuvista, ja tuumin, että senioritkin saattaisivat pitää. Keksin, että siitähän saisi matkailutuotteen, hän kertoo.

Keinäsen vetämät, Esa Pakarisen jalanjäljillä -kiertoajelut alkoivat pyöriä tänä vuonna Varkaudessa.

– Olen amatöörihanuristi. Osaan Pakarisen kappaleista toistaiseksi vain yhden laulun, Severin jenkan. Pitäisi opetella lisää.

Soittotaitoa ei kierroksilla kuitenkaan tarvita, sillä ajelun aikana minibussin cd-soittimesta tulvii vain aitoa Pakarisen musiikkia. Keinänen on hankkinut kaikki saatavilla olevat nauhoitteet kierroksia varten.

– Haitari soi ja hauskaa on. Pakarinen paitsi näytteli yli 20 elokuvassa myös levytti yli 250 kappaletta, joten valinnanvaraa riittää ajelun ratoksi. Autossa voi myös laulaa pakaris-karaokea, yrittäjä kertoo.

 

Esa Pakarinen jr. myi isänsä jäämistöä huutokaupassa Varkaudessa syksyllä 2015.
 

 

Näköisnukke vitriinissä

Keinänen ehtii kertoa kaksi ja puolituntisen kierroksen aikana Pakarisen elämäntarinan alusta loppuun.

Kiertoajelu vie katsomaan muun muassa taiteilijan vanhaa kotitaloa ja rakennusta, missä toimi aikoinaan hänelle omistettu museo.

Yksi kohteista on Pakarisen nimikkopuisto ja toinen Teboil-huoltoasema Severi, minkä lasivitriinissä on komeillut vuodesta 1986 lähtien vahasta tehty Severi Suhonen -näköisnukke. Nuken teki kuopiolainen taiteilija Marjaterttu Lahtinen.

Severi Suhonen oli Pakarisen tunnetuimpia roolihahmoja Pekka Puupään ja Impi Umpilammen lisäksi.

Kierros poikkeaa myös Taipaleen kanavalla.

– Jos asiakkaat tahtovat, he voivat pistää siellä vaikka tanssiksi Pakarisen tekemän Vanhalla kanavalla -kappaleen tahtiin.

Kierros päättyy Könönpellon hautausmaalle, mihin Pakarinen haudattiin valtion kustannuksella.

 

Taidegraafikko Keijo Pesosen suunnittelema puureliefi Esa Pakarisen muistoksi ei koskaan toteutunut. Kuvassa sen luonnos.
 

 

Harhaluulo savolaisuudesta

Esa Pakarisen hyödyntäminen Varkauden matkailussa on ollut tähän asti vähäistä ja monet hankkeet, kuten museo ja musiikkitapahtumat ovat kuivuneet kasaan.

Takavuosina Varkauteen oli tarjolla myös puinen reliefi, mikä esitti Pakarisen tunnetuimpia roolihahmoja. Se ei kelvannut kaupungille.

– Pakarinen oli työnsä takia hyvin paljon pois Varkaudesta. Ehkä häntä ei sen vuoksi tunnettu täällä niin hyvin, eikä osattu siksi arvostaa. Nyt on aika nostaa hänet esiin, yrittäjä sanoo.

Keinänen luuli aikoinaan itsekin, että Pakarinen oli aito savolainen.

– Yllätyin, kun selvisi, että savolaisuus oli hänelle vain rooli.

 

Pekka Puupää oli yksi Esa Pakarisen tunnetuimmista hahmoista. Tässä hän esiintyy Mikkelin myyntimeisten vapputapahtumassa.
 

 

Pikkubussilla ja sähköaluksella

Keinänen ei edes odota, että nuoremmat innostuisivat Esa Pakarinen -kiertoajeluista.

– Nykynuoret tuskin edes tietävät, kuka Pakarinen oli. Senioreiden lisäksi toinen kohderyhmä ovat haitarimusiikin ystävät.

Keinänen, ranskalaisen Air France -lentoyhtiön entinen virkailija muutti kahdeksan vuotta sitten pääkaupunkiseudulta Varkauteen. Hän kouluttautui uuteen ammattiin, erä- ja kalastusoppaaksi.

Kiertoajelut ovat vain pieni osa Keinäsen Lakeland GTE -yrityksen monista ohjelmapalveluista.

Hän vie asiakkaita muun muassa Saimaan järviluontoon pienellä sähköaluksella. Uutta ovat kiertoajeluiden lisäksi valmiit tai asiakkaan itse suunnittelemat luonto- ja kulttuurimatkat seikkailubussilla.

– Teen nyt sellaista työtä, mitä rakastan, hän sanoo.

Uusimmat

Savo

Joulupukki ja tontut houkuttelevat Puijolle

Rattijuoppo ajoi ojaan, auto romuttui

Luistelemaan pääsee Kuopiossa vaikka heti, mutta laduista avattu on vasta muutama – tarkista avoinna olevat paikat tästä

Lukiolaisen jätskibisnes törmäsi rajoituksiin – "Kaupunki ei kannusta yrittämään. On kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan"

Pelastusylijohtaja: Pelastustoimen aika tulla mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun – myös ilmastonmuutoksesta

Uusi ylijohtaja: Pelastusopistolle on tiedossa rooli varautumisen ja pelastustoimen osaamiskeskuksena

Lapinlahden Valion tehtaanjohtaja Kari Lappi jättää työnsä: "Pää on täynnä uusia ideoita"

Kärvistelevän jonottajaisän toive kokisletkassa: Olisipa enemmän pakkasta, niin tölkki tarttuisi oikein kunnolla huuleen

Leppävirran Alapihan koululaiset vaelsivat riemusaatossa uuteen kouluun – katso kuvasarja

THL:n tutkija päivittelee rekan aiheuttamaa kaaosta: "Tässä on kyse valtavasta mielikuvamarkkinoinnista"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.