Etelä-Kuopiosta löytyi ilvespentueita

Etelä-Kuopiosta ei ole löytynyt suden jälkiä eikä alueella ole tehty uusia havaintoja susista.

 

Marraskuussa julki tuli Pellesmäessä tehty havainto (SS 28.11. ja 29.11), jossa paikallinen mies arvioi nähneensä kaksi sutta tiellä Pellesmäessä.

 

Lisäksi pohjoisempana Etelä-Kuopiossa oli nähty kaksi irtokoiraa useana päivänä edellisinä viikkoina. Koirien omistajasta ei ole tietoa.

 

Riistakeskuksen Pohjois-Savon aluetoimiston mukaan Pellesmäessä saattoi kulkea susia tai ei, mutta tuoreita havaintoja susista ei ainakaan ole.

 

- Lumien aikana alueen jäljet on tutkittu. Susista ei ole tehty havaintoja, mutta ilveksistä on, riistapäällikkö Jouni Tanskanen Pohjois-Savon aluetoimistosta sanoo.

 

- Etelä-Kuopiossa on jälkien perusteella pari eri pentuetta ilveksiä. Tarkoitus on pysyvämpien lumien tultua tehdä jälkihavainnoista laajempi laskenta Pohjois-Savossa.

 

Suurpetojen lumijälkilaskenta toteutetaan tänä talvena Pohjois-Savon lisäksi Etelä-Savossa, Keski-Suomessa, Uudellamaalla ja Satakunnassa. Laskennan kohteena on erityisesti ilves, mutta havaintoja kirjataan myös sudesta, ahmasta ja karhusta

 

Havaintolaskennan perusteella tutkijat tekevät arvion erillisten pentueiden lukumäärästä. Menetelmä ei ole takuuvarma, mutta antaa suuntaa eläinkantojen koosta ja kehityksestä.

Etelä-Kuopiossa nähty myös irtokoiria