Tupakkalaki toi mukanaan ikävän vitsauksen

Kuopio

Tupakkalain lieveilmiö rehottaa nyt pahasti suomalaisessa katukuvassa. Joka paikka on täynnä tupakan tumppeja.

Kuopion kaupungin kunnossapidosta kerrotaan, että tumppien määrä on moninkertaistunut tiukan tupakkalain seurauksena.

Tupakoitsijat ajettiin virastoista ja kuppiloista kaduille tupakoimaan, eikä missään ole tuhkakuppeja, mihin tumpata.

–Siivoojat ovat aivan turhautuneita hommaan. Tilanne on lumien sulettua pahin, mutta kun tumpit on siivottu, on siivo sama taas seuraavalla viikolla, sanoo Mika Holopainen ISS Palvelut Oy:stä.

Kuopiossa törkyisin paikka on Savon ammatti- ja aikuisopiston mäki. Kun koulun tupakkapaikka suljettiin, siirryttiin tupakalle Presidentinkadun varteen. Natsat ja askit rehottavat pitkin pientareita. Koulun piti lopettaa kertakäyttömukienkin käyttö siksi, että porukka otti kahvit mukaan tupakalle ja jätti tyhjät mukit kadulle.

Siivo on sitä luokkaa, että koulu velvoittaa oppilaat ryhmittäin pääsiäisen jälkeen siivoamaan katuvartta kaupungin apuna.

Myös Kuopion keskustan ravintolakortteli, Piispanpuiston kulma ja Puijon merkkikiven risteys ovat siivottomia tuhkakuppeja.

Kuopion kaupunki vastaa tumppisiivoon istuttamalla uuteen kävelykeskustaan uudenlaisia roskakoreja, joissa on myös tumppausosio.

Kaupungin kunnossapitosuunnittelija Mauno Vauhkosesta kiinteistöjen omistajat voisivat harkita kiinteiden tuhkakuppien asentamista kadulle.

–Tämä voisi toimia etenkin ravintoloiden yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.