Iloista ja keväistä hyörinää oman paikkakunnan messutapahtumassa

Parin tuhannen ihmisen yleisö vieraili Pieksämäen Veturitorilla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Savon Solmu -messutapahtumassa.

– Paikka on loistava. Tämä toimii tällaisessa tapahtumassa, sillä muualla ei olisi tällaista tunnelmaa, arvioivat Arja ja VeePee Hämäläinen.

Lähistöllä Sirkka ja Tenho Laitinen kurkistelevat sisään näytteillä olevan hybridiauton ikkunasta.

– Eeei olla ostamassa, vasta viime syksynä vaihdettiin autoa, pariskunta kertoo.

Pieksämäellä valmistettu Kyytselän maatilan jäätelö maistui messuvieraille kuten myös SPR:n Pieksämäen vastaanottokeskuksen valmistama syyrialainen ja irakilainen ruoka, jonka lisäksi tarjottiin suomalaista täytekakkua.

– Kaupunki antoi rahaa ja turvapaikanhakijat kokkasivat viime yönä puoli kolmeen saakka, kertoo sosiaaliohjaaja Anna-Kaisa Oja.

Ruokaa valmistivat muiden muassa Palmyrassa Syyriassa viiden tähden hotellissa kokkina työskennellyt Mohammad Asaad sekä nuori perheenäiti Refka Alfastaki.

Messut huipentuivat puolen päivän aikaan, jolloin paikallinen bändi Arvo Tyhjiö orkestereineen alkoi esiintyä.

– Veturitorin akustiikka on saatu valmiiksi, huomauttaa lomanviettovinkkejä Keski-Savon kuntien osastolla jakeleva yritysneuvoja Ritva Tissari-Ylönen.

Nähtävissä onkin, että rakennuksen sisäkattoon on lisätty akustolevyjä ja toden totta, akustiikka toimii.

– Tietynlainen eloisuus on kaupungissa lisääntynyt, kun on avattu uusia ravintoloita ja ihmiset ovat enemmän liikkeellä, hän arvioi.

Veturitalleilla on tätä nykyä kahvila ja ravintola sekä Kunnonkeskus Oy, jolla on kuntosali ja fysikaalinen hoitolaitos ja joka rakentaa huhtikuun aikana rakennukseen vielä viihdekeilaradan. Uusin tulokasyritys on lauantaina avautunut vihermyymälä Bompeli veturitallien pihapiirissä sijaitsevassa vanhassa saunarakennuksessa.

Savon Solmu -messut järjesti Pieksämäen nuorkauppakamari ja messuosastoja oli reilu 30.