Iso amfetamiiniliiga paljastui Suomessa

Poliisi on paljastanut laajan organisoidun amfetamiinin välitysketjun. Ketjun päätekijät Suomessa löytyivät Lahdesta.

Poliisi pääsi kuitenkin liigan jäljille tutkiessaan Savonkin alueella sattunutta laajaa perämoottorien varkaussarjaa vuosien 2006-2007 aikana. Kuusi miestä, joista viisi oli savolaisia, varasti isoja matkaveneiden moottoreita ja kokonaisia arvoveneitä Etelä- ja Itä-Suomessa parin vuoden ajan.

Kopla jäi kiinni ja tuomittiin vuonna 2007 vankeusrangaistuksiin. Keskusrikospoliisin Mikkelin yksikkö alkoi kuitenkin kaivaa tietoja, miten miehet olivat saaneet myytyä varastamansa arvo-omaisuuden nopeasti Venäjälle.

Moottorikopla vaikutti varastaneen veneitä pitkin itäisestä Suomea ja Porvoon alueen rannikkoa kuin tilaustyönä. Veneet ja moottorit oli salakuljetettu Venäjälle hyödyntäen samoja ihmisiä, joiden poliisi havaitsi tuovan säännöllisin väliajoin amfetamiinia Venäjältä Suomeen.

Huumeiden välitysketjun avainpaikaksi osoittautui Lahti, josta jakeluorganisaatio levitti amfetamiinin Lahden seudun lisäksi etenkin pääkaupunkiseudulle, Joensuuhun ja Lappeenrantaan.

Levitysketjun johto jäi nyt kiinni

Poliisi pitää tutkinnan perusteella pääepäiltynä vironvenäläistä miestä, joka asuu Lahdessa pysyvällä oleskeluluvalla. Hänen epäillään tuottaneen ja välittäneen useita kiloja amfetamiinia Suomeen vuosien 2007-2008 aikana.

Toukokuusta lähtien kaksi liigan henkilöä on ollut vangittuna. Myös toinen vangittu on vironvenäläinen mies. Häntä epäillään levitysketjun organisoinnista.

Lisäksi osa levitysorganisaatioon kuuluneista henkilöistä on vangittu ja tuomittu jo aikaisemmin tästä juttukokonaisuudesta.

Lahden päätekijän asian oikeuskäsittely alkaa Lahden käräjäoikeudessa elokuun aikana.

Osa välitetystä amfetamiinista on takavarikoitu eri puolilla Suomea. Amfetamiinia tuotiin useissa erissä esimerkiksi auton renkaissa. Poliisin mukaan syyttäjä laskee yhteen, paljonko amfetamiinia yhteensä oli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.