Itäradan hankeyhtiön perustamiseen täysi valmius – Kuopio tavoittelee Turun ja Tampereen mallia

Itä-Suomen kaupungeilla ja kunnilla on valmius hankeyhtiön perustamiseen Itäradan rakentamisen toteuttamista varten.

Vastaavanlaisia hankeyhtiöitä on vireillä Turun tunnin junan ja niin sanotun Tampereen Suomiradan mahdollisten investointien tiimoilta.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus valmisteli suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi valtion omistamaa osakeyhtiötä Oy Suomen Rata Ab. Tämän konsernin alle tulisivat tytäryhtiöinä hankeyhtiöt.

Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen mukaan myös Itä-Suomessa oli askelmerkit olemassa hankeyhtiötä varten jo ennen kuin maan hallitus julistautui toimitusministeriöksi.

– Meillä on kaupungin- ja kuntajohtajatasoisia sitoumuksia edistää hankeyhtiötä, sanoo Pirhonen.

Kuopion kaupungilla on siis valmius lähteä osakkaaksi hankeyhtiöön.

– Olen informoinut tästä kaupunginhallitusta ja saanut vihreää valoa. Asiassa mennään eteenpäin. Kun on päätösten aika, niitä tehdään. Meidän tavoitetilana on edetä samalla mallilla kuin Tampereella ja Turussa on tehty, kertoo Pirhonen.

Turun ja Tampereen hankeyhtiöissä tavoitellaan kymmenen miljoonan euron alkupääomaa, jonka sijoittavat valtio ja kunnat.

– Se on aika realistinen ja riittävän uskottava etenemispohja myös Itäradan jatkorahoituksen valmistelua varten.

On arvioitu, että ensimmäinen vaihe hankeyhtiössä olisi ennemmin sadoissa tuhansissa kuin miljoonissa euroissa per kaupunki.

– Meillä on niin laaja pohja itäisen Suomen yhteistyössä, selittää Pirhonen ja listaa keskeisiä kumppanuuskaupunkeja kuten Porvoo, Kouvola, Lappeenranta, Joensuu ja Mikkeli.

SDP:n Antti Rinteen johdolla käytävistä hallitusneuvotteluista on kantautunut tietoa, jonka mukaan kaikki kolme suurta raidehanketta olisivat nousemassa hallitusohjelmaan.

– Hallitusneuvottelujen päätyttyä nähdään, mitä uunista tulee ulos, mutta tihkuja on meilläkin tiedossa, että hankeyhtiömalli tulisi olemaan myös seuraavan hallituksen työvälineenä edistää ratahankkeita. Ei valtion budjetista pysty miljardien hankkeita muuten toteuttamaan, sanoo Pohjois-Savon maakuntajohtaja Marko Korhonen.

Hankeyhtiö on Korhosen mukaan täsmätyöväline, jonka tehtävänä on hankkia rahoitusta esimerkiksi sijoittajilta ja EU:lta.

– Kun hanke on omassa yhtiössään, se ei ole valtion budjetissa. Silloin se ei kilpaile valtion budjettirahoitteisten perusinfra-hankkeiden ja väylien kunnossapidon kanssa.

Pirhosen mukaan hallitusneuvotteluissa on käytettävissä valmiita, monen neuvottelussa mukana olevan jo aiemmin hyväksymiä pohjia hankeyhtiöiden perustamiseksi.

– Sikäli olen optimistinen, että tässä voidaan päästä nopeastikin eteenpäin.

Korhosesta Itäradan toteutuminen on nyt lähempänä kuin koskaan ja kaikki Itä-Suomen kaupungit ovat hankkeen takana.

– Meidät on noteerattu hallitusohjelman neuvottelupöydässä. Jos asia etenee suotuisasti, alkaa suunnittelu välittömästi ja rata voisi olla toiminnassa 2030-luvulla. Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Itärata

1,7 miljardia euroa

Itärata eli lentorata–Porvoo–Kouvola -rata olisi 106 kilometriä pitkä uusi rataosuus.

Väyläviraston arvion mukaan kustannukset olisivat 1,7 miljardia euroa.

Itärata erkaantuisi lentoradasta Keravan pohjoispuolella tunneliosuudella ja liittyisi nykyiseen raiteeseen Kouvolan länsipuolella.

Matka Helsingistä Kouvolaan lyhenisi noin 27 kilometriä verrattuna nykyiseen Lahden kautta kulkevaan rataan.

Lentorata on Pasilasta Helsinki–Vantaan lentoaseman kautta pääradalle suunniteltu rata.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Savo

Avoin varhaiskasvatus halutaan säilyttää – Siilinjärven sivistyslautakunnassa tiukka äänestys

Paloisten koulun lakkautussuunnitelmat kaatuivat lautakunnassa

Näkökulma: Aila Meriluoto 1924–2019 – Tiesitkö, että tälle lastenkirjaklassikolle Meriluoto antoi suomennoksen

Alaikäisen pojan rauhoittamiseen tarvittiin neljä poliisia, vartija, sylkysuojahuppu ja etälamauttimet

Työttömyys laski Etelä-Savossa eniten Pieksämäen seutukunnassa

Kuopion koulusurman hoitoon neuvoteltu valtiolta apua

Kaksi nuorta miestä kaahasi kilpaa Iisalmen keskustassa – toiselle yli tonnin sakot

Kuopion vankilan johto joutuu oikeuteen – Ammattirikollinen sai 14 kannetta käsiteltäväksi oikeuteen

Suomalaistutkimus: Hyönteiset palaavat vielä ruokapöytiin

Tekstiviestit ja tunnuslukulaitteet aiheuttaneet ongelmia iäkkäille pankkiasioinnissa – "Ikäystävällisyys ei vielä toteudu"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.