Jäämaratonradasta vielä 4 kilometriä luisteltavassa kunnossa

Kuopion jäämaratonrata on edelleen luisteltavassa kunnossa neljän kilometrin matkalta. Myös luistinradat ja kaukalot ovat normaalisti käytössä, mutta viikonlopuksi ennustettu lämmin sää ja räntäsade voivat heikentää kaikkien luisteluratojen kuntoa.

Jääladuista vain osa on saatu tehtyä, koska lumitilanne on ollut heikko. Jäälatuja ei ole merkitty kunnostetuiksi, mutta joissakin paikoissa latu on kaupungin mukaan hiihdettävässä kunnossa. Maaladuista on kunnostettu kaikki muut paitsi Jynkänvuoren latu ja Vanulan lenkki.

Tahkolla latukoneen rikkoutuminen on haitannut latujen kunnostusta. Tavoitteena kuitenkin on, että kone on käytössä ja latujen kunnostukseen pääsee taas lauantaina. Tahkon 66,5 latukilometristä 62,7 on kunnostettu. Luonnonlunta Tahkolla on noin 50 senttiä, mutta paikoittain ladulla on lumipula.