Jätevedet lailliselle tolalle

Projektipäällikkö Mikko Laakso kurkistaa saostussäiliöön siilinjärveläisen Kari Kytökosken pihalla.

–Hyvältähän täällä näyttää. Järjestelmä täyttää tulevan asetuksen perustason, Laakso sanoo.

Kytökosken pihassa on kolme saostussäiliötä, joihin kaikki jätevedet talosta kulkevat viemäriputkea pitkin.

–Viimeiseen kaivoon ei pitäisi enää kiinteää ainetta jäädä, Laakso kertoo.

Jos Kytökosken kiinteistö olisi esimerkiksi lähempänä rantaa, ei perustaso riittäisi, vaan esimerkiksi fosforin poistoon olisi panostettava enemmän.

 

Vuonna 2004 laadittu haja-asutusalueiden jätevesiasetus aiheutti valtavan protestiaallon. Asetusta nimitettiin kansan keskuudessa paskalaiksi.

Kriteerejä pidettiin liian tiukkoina ja kymmenen vuoden siirtymäaikaa liian lyhyenä.

Myös monet markkinamiehet näkivät asetuksessa mahdollisuutensa ja myivät ihmisille kalliita ja liiankin järeitä jätevesijärjestelmiä.

 

Asiaan puuttui myös eduskunnan perustuslakivaliokunta, jonka mukaan asetus sisälsi määräyksiä, jotka olisi nostettava lain tasolle. Näin asetus kumottiin ja palautettiin uuteen valmisteluun.

Vuonna 2011 asetusta lievennettiin. Samalla siirtymäaika pidennettiin kevääseen 2016.

Muun muassa 68 vuotta täyttäneet sekä vähävaraiset kiinteistönomistajat vapautettiin määräyksistä.

 

Mikko Laakso on toinen Jätekukon neuvojista, jotka opastavat asukkaita oikeanlaisiin jätevesijärjestelmiin. Mukana neuvonnassa ovat myös Pohjois-Savon Martat.

–Vuonna 2012 otimme pilottialueeksi Kuopion haja-asutusalueet. Nyt kierrämme Kuopion lisäksi Maaningalla, Siilinjärvellä, Suonenjoella, Juankoskella ja Kaavilla.

Jätekukko ottaa itse yhteyttä kiinteistönomistajiin ja ehdottaa neuvontatuokiota. Opastus on kuitenkin täysin vapaaehtoista.

–Ihmiset ovat suhtautuneet todella hyvin neuvontaamme. Valitettavasti emme vain tällä porukalla ehdi joka paikkaan, Laakso sanoo.

Kahdessa vuodessa neuvontaa on kuitenkin annettu noin 800 talouteen.

 

Kari Kytökoskelle oman järjestelmän asianmukaisuus ei tullut yllätyksenä.

–Parikymmentä vuotta sitten tämä tähän laitettiin, samalla kun talo rakennettiin. Hyvin se on toiminut, muuta ei tarvita kuin kiinteän tavaran tyhjennys kerran vuodessa.

Kytökosken pariskunta asuu Toivalan ja Rissalan kupeessa Jälällä. Vain kerran alueella on suunniteltu liittymistä kunnan jätevesijärjestelmään.

–Taannoin tutkittiin liittymistä. Emme kuitenkaan saaneet liittymiseen tukea ja prosessi olisi tullut liian kalliiksi.

 

Faktaa

Ensi viikolla vietetään valtakunnallista jätevesiviikkoa.

Tällöin annetaan opastusta ja tietoa tulevasta jätevesiasetuksesta.

Viikolla on muun muassa kolme tilaisuutta, joissa kerrotaan kuivakäymälän asentamisesta.

Tilaisuudet ovat 13.5. kello 17.30 Varkauden kaupunginkirjastolla, 14.5. kello 11.00 Siilinjärven valtuustosalissa ja 14.5. kello 17.30 Iisalmen Luma-keskuksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Järjestelmien uusiminen pysähtyi