Jätevesiviemäri tulvi yli Melalahdessa

Kuopion Melalahdessa on vuotanut jätevettä maastoon. Kuopion Veden mukaan vuodon laajuus ei vielä tiedossa. Jätevettä on päässyt purkautumaan viemärikaivosta maastoon ja mahdollisesti myös vesistöön.

Jätevesiviemärin ylivuoto havaittiin keskiviikkona, mutta Kuopion Vesi tiedotti siitä vasta torstaina.

Vuotokohta sijaitsee Keskustie 15:n kohdalla.

Kuopion Veden mukaan vuoto aiheutui jätevesiviemäriin tulleesta tukkeutumasta, joka on saatu poistettua. Torstaina päivällä viemäri toimi jo normaalisti.

Kuopion Vesi on käynnistänyt puhdistustyöt vuotopaikan ympärillä maastossa. Vesistöstä on otettu vesistönäytteitä, joiden tulokset valmistuvat ensi viikolla.