Julkinen rikos jäi mysteeriksi

Tänään, syyskuun 1. päivänä 2010 on kulunut tasan kahdeksankymmentä vuonna yhdestä Suomen poliittisen historian ja siihen kuuluvan lapualaisajan kohutuimmasta rikoksesta.

Elettiin pahinta lapualaisaikaa vuonna 1930, kun Heinäveden kunnallislautakunnan eli nykyisen kunnanhallituksen sosiaalidemokraattinen puheenjohtaja Onni Happonen siepattiin kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä suuren väkijoukon silmien edessä ja survottiin raakaa väkivaltaa käyttäen autoon, joka lähti kovaa vauhtia Joensuun suuntaan.

Happosen omaiset ja ystävät pelkäsivät pahinta, ja pahin toteutui: vajaan kahden vuoden kuluttua, vuoden 1932 heinäkuussa Happosen runneltu ja mädäntynyt ruumis löydettiin haudattuna metsästä Varkauden-Joensuun tien varresta Papinniemessä Karviosta itään. Kaksi laukausta oli kuultu, ja ruumiinavauksessa saatiin vahvistus. Kuolema oli tullut päähän ammutusta luodista.

Tuomitut palkkarenkejä?

Vuonna 1898 Heinäveden Pölläkän kylässä syntynyt Happonen oli kuollessaan mies parhaassa iässään, 32-vuotias roima työmies ja kuntansa työväenliikkeen kiistaton johtaja. Vaikka sieppaus tehtiin lukuisten silmäparien edessä, vaikka sen tekijätkin tunnettiin ja vaikka kaksi paikkakuntalaista miestä tuomittiin taposta vankeuteen, Onni Happosen tapaus on jäänyt vaille lopullista vastausta.

Vahva olettamus on, että tuomitut olivat vain palkkarenkejä, jotka rahaa vastaan ottivat syyt niskoilleen. Todelliset syylliset, harkitun poliittisen murhan suunnittelijat, jäivät todisteitten puuttuessa paljastumatta. Olivatko päätekijät Kuopiosta tulleita Lapuan liikkeen miehiä vai Heinäveden omia äärioikeistolaisia kiihkoilijoita, paikallisia isoja isäntiä ja korkeita virkamiehiä - yhtenä heistä kunnan oma nimismies?

Asianosaisilta ei vastausta enää saada, sillä kaikki ovat olleet jo pitkään manan majoilla. Heinäveteläinen kirjailija Martti Issakainen on Onni Happosen murhan 70-vuotismuistoon liittyen koonnut aikalaisten kertomuksista ja oikeuden pöytäkirjoista yli 200-sivuisen teoksen Happosen tapaus . Se on äärimmäisen mielenkiintoinen kuvaus itse tapauksesta ja lapualaisajan tunnoista yleisemminkin, mutta lopullista totuutta ei ole kirjailijakaan löytänyt.

On eriskummallinen sattumus, että juuri Heinävedellä on tapahtunut myös toinen Suomen rikoshistorian suurista, vaille lopullista ratkaisua jääneistä mysteereistä - Tulilahden kaksoismurha 1950-luvun lopulla. Yksi mies tuomittiin, mutta tuomittiinko oikea mies. Tuomittu Runar Holmström teki itsemurhan ja vesi totuuden mennessään.

Seppeleet hajotettiin

Onni Happosen murha on yksi 1920- ja 30-lukujen taitteen kuumien lapualaisvuosien keskeisiä tapahtumia - samaa sarjaa Pohjanmaalla tapetun suutari Mätön tapauksen, presidentti K.J. Ståhlbergin kyydityksen ja Mäntsälän kapinan kanssa.

Onni Happonen ei ollut kommunisti, vaikka hänet sellaisena otettiin hengiltä. Hänen väkivaltainen kuolemansa jäyti vuosikymmeniä heinäveteläisten elämää, kun todelliset syylliset jäivät rankaisematta. Tapaus Onni Happosta ei pidä painaa unhon suohon, koska se kertoo, mitä seuraa, kun aate ja viina tekevät yhdessä ihmisyydelle.

Tuntuu pöyristyttävältä lukea, miten oman kotikuntansa merkkihenkilöä, kunnan johtavaa poliitikkoa, kohdeltiin vielä senkin jälkeen, kun hänen runneltu ruumiinsa oli saatettu kunniallisesti maan poveen kolmen tuhannen ihmisen läsnäollessa. Haudalle tuodut seppeleet löydettiin seuraavana aamuna aidan seipäille nostettuina tai hajotettuina.

Vain suuri, kivinen muistopaasi oli paikoillaan, kun hautaajat olivat aavistaneet ennakolta, että pientä kiveä oli turha jättää poliittisten vihamiesten häpäistäväksi.

Lapuan laki

Me savolaiset ylistämme mieluusti lupsakkaa mielenlaatuamme ja kykyämme suhtautua luontevasti kaikenlaisiin ihmisiin ja ilmiöihin.

Historian karu totuus on, että äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen aikana Lapuan laki leijui Savossa yhtä vahvana ellei vahvempanakin kuin sen syntysijoilla Etelä-Pohjanmaalla. Työväentalo toisensa jälkeen jouduttiin sulkemaan, kommunisteiksi sanottuja uhkailtiin pitäjässä kuin pitäjässä ja Kuopiossa johdettiin myös liikkeen ideologista rummutusta Ajan suunta -lehden toimituksessa.

Onni Happosen muistojuhla järjestettiin keskiviikkona Heinävedellä. Juhlapuheen piti entinen SDP:n puheenjohtaja, pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen.