Junioreiden jalkapalloseura on Vuoden varkautelainen

Palloliiton Itä-Suomen piirin vuoden seurana äskettäin palkittu seura on nyt myös Vuoden varkautelainen.

Seura sai palkinnon Varkauden itsenäisyysjuhlassa lauantaina.

Seuran 14 joukkueessa pelaa liki 350 lasta ja nuorta. Nuorimmat pelaajat ovat 4- ja vanhimmat 17-vuotiaita.

Valmennus- ja taustajoukoissa on kymmeniä aikuisia. Kolmannes jäsenistä on tyttöjä.

WJK:n B-tytöt jatkavat ensi kaudella 1-divisioonassa ja C14-joukkue Puolen Suomen liigassa.

– Haluamme olla siellä, missä lapsetkin ovat ja kehitämme siksi edelleen kortteli- ja perhefutistoimintaan. Eri tapahtumamme saivat puolen vuoden aikana liikkeelle noin 5 500 lasta, kertoo WJK Junioreiden puheenjohtaja Marko Turunen.

Seura on satsannut myös valmentajien koulutukseen ja seurayhteistyöhön alueen jalkapalloseurojen kanssa.

Varkauden kaupungin viime vuonna perustama palkinto myönnettiin nyt toisen kerran.

Palkinto on tarkoitettu henkilölle tai yhteisölle, joka on tehnyt Varkautta positiivisesti tunnetuksi tai toiminut muuten kaupungin eduksi.

Ensimmäisen Vuoden varkautelainen -palkittu on Katja Saraketo.

Kaupunginhallitus valitsi palkittavan tällä kertaa kaupunkilaisten esittämästä 17 ehdokkaasta.