Jurassic Rock voi sekoittaa viitostien liikennettä

Mikkelissä viikonloppuna järjestettävä Jurassic Rock -festivaaliin odotetaan yli kymmentätuhatta kävijää. Festariliikenne voi ruuhkauttaa viitostietä Visulahden leirintäalueen lähistöllä.

Etelä-Savon poliisi on varautunut tapahtumaan liikenneruuhkien lisäksi lisäämällä virkapukuisten ja siviilipukuisten poliisien työvuoroja

Viime vuonna Jurassic Rock veti noin 13 000 kävijää.

Tapahtumassa esiintyy viikonlopun aikana kaikkiaan 25 artistia. Viikonlopun pääesiintyjä on kanadalainen Danko Jones. Muita festivaalin ulkomaalaisia esiintyjiä ovat brittiläinen Therapy?, puolalaiset Riverside ja Vavamuffin, ruotsalainen Pain ja niin ikään ruotsalainen Sonic Syndicate.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.