Jytinä ja salamointi lähestyvät Savoa – ukkoset vievät säätä normaaliin suuntaan

Perjantaina viilenevä sää tuo mukanaan ukkoset myös Savoon, vaikka valtavaa ukkosrintamaa ei olekaan tulossa.

Ensimmäiset ukkoskuurot voivat iskeä Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Kaisa Solinin mukaan Pohjois-Savoon jo torstai-iltana. Keskiviikkoisen ennusteen mukaan jytinä ja salamointi alkaa todenteolla torstain ja perjantain välisenä yönä. Ukkosten ennustetaan jatkuvan lähes koko perjantain ja lauantain. Sunnuntaina sää on ennusteen mukaan sateinen, mutta ukkosia on luvassa seuraavan kerran vasta maanantaina.

– Tällainen lämmin ja kostea sää ei ole otollinen laajan ukkosrintaman muodostumiselle, vaan ukkoset tulevat paikallisina kuuroina, jolloin yhdessä paikassa voi sataa erittäin paljon vettä ja ukkostaa kovasti.

Ennusteen mukaan ukkoset iskevät kovemmin Pohjois-Savoon kuin Etelä-Savoon, jossa ukkosta on luvassa lähinnä ensi viikon alussa. Pohjois-Savoa kovempia ukkosia ennustetaan Joensuun suunnalle, jonne sääennusteen kartat näyttävät salamoita torstaista maanantaihin.

Tukala ja pitkä hellejakso alkaa helpottaa perjantaista alkaen ainakin niillä alueilla, joilla sataa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila voi nousta hellelukemiin edelleen, mutta epävakaisen sään vuoksi elohopea ei nouse kolmeenkymmeneen asteeseen.

– Sää jatkuu kesäisenä ja lämpimänä, mutta epävakaisena. Mennään normaalimpiin elokuun lukemiin, sanoo Solin.

Järvivedet olivat heinäkuussa harvinaisen lämpimiä

Uusimmat

Savo

Krematorion rakentamisen kanssa voi tulla kiire, kun päätökset puuttuvat

Kuopion krematorion toimintaan uhkaa tulla katkos, jos savukaasujen puhdistusta ei ole ensi vuoden lopussa

Yhdeksän kuukauden ikäinen sankarikoira saattoi pelastaa omistajansa hengen – "Kira virtsasi naamalleni"

Kateissa ollut nainen löytyi poliisikoiran avulla

Tivolin uusi sijainti sai kiitosta Kuopiossa

Kesä tuli nyt! Ihmiset heittivät talviturkkeja Kuopion Vänärillä – Vieremä Pohjois-Savon lämpimin paikka

KMC lahjoitti 1000 euroa vähävaraisille lapsiperheille

Oletko nähnyt? Poliisi pyytää havaintoja Siilinjärvellä kadonneesta naisesta

Satavuotias ei aio vielä antaa periksi – Varkauden ruotsinkielinen koulu juhli ansaitusti

Pikkukarhu ja pakettiauto törmäsivät Heinävedellä – karhukolarit eivät ole kovin yleisiä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.