Käsky kävi taas yli tuhannelle nuorukaiselle Pohjois-Savossa: "Pioneerin homma kuulosti jännältä"

Asepalvelukseen määrättyjen lukumäärä Pohjois-Savossa on pysynyt viime vuosina jokseenkin samana, vaikka havaittavissa on hienoista kasvua. Viime vuonna asepalvelukseen määrättiin 76,4 prosenttia kutsuntoihin osallistuneista, kun taas 2014 määrä oli puolitoista prosenttiyksikköä pienempi.

Pohjois-Savossa kutsuntoihin osallistuu 1998 syntyneiden miesten ikäluokka, johon kuuluu yhteensä 1 421 asevelvollista ja lisäksi 135 aiemmissa kutsunnoissa uudelleen tarkastettavaksi määrättyjä. Kuopiossa kutsunnat ovat viisipäiväiset ja niihin osallistuu 649 asevelvollista.

Altti Hartikainen ja Niko Hirvonen osallistuivat kutsuntoihin heti aloituspäivänä maanantaina. Siviilipalvelus ei käynyt kaksikolla edes mielessä, vaan he mieluilevat suorittamaan palveluksensa Kainuun prikaatissa pioneereina.

– Meille tuli kotiin esite ja pioneerin homma kuulosti jännältä. Siinä saa olla tekemisissä räjähteiden kanssa vihollisen alueella, Hirvonen luonnehtii.

Rauhanajan palveluksesta vapautettujen määrä Pohjois-Savossa laski viime vuonna noin prosenttiyksikön verran 10,3 prosenttin. Lykkäystä terveydellisistä syistä sai 8,2 prosenttia ja siviilipalvelukseen päätyi 1,2 prosenttia asevelvollisista.

– Siviilipalvelukseen hakeutuu marginaaliryhmä. Lukumääräisesti se on pysynyt ennallaan sekä Pohjois-Savossa että valtakunnallisesti viime vuosien aikana, Pohjois-Savon aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Ensio Palosaari kertoo.