KYS ei suunnittele nollatoleranssia

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ei suunnittele siirtymistä tiukkaan päihteettömyyslinjaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tavoin.

Etelä-Pohjanmaalla otettiin käyttöön täydellinen nollatoleranssi, jonka mukaan sairaanhoitopiirin työntekijä saa heti potkut, mikäli hän tulee töihin päihtyneenä tai krapulassa.

- Ainakaan toistaiseksi asiasta ei ole meillä käyty yleistä keskustelua, hallintoylilääkäri Martti Kansanen KYSistä kertoo.

Tällä hetkellä KYSin linja päihteisiin on se, että humalassa töihin tullut työntekijä joutuu esimiehensä puhutteluun ja poistumaan työpaikalta.

Harjulan sairaalassa linjanveto päihteettömyyteen aiotaan tehdä tulevan kevään aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.