KYSin talous kovissa haasteissa: Uusia sopeuttamistoimia yli 10 miljoonan edestä

Säästökuuri on jatkumassa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin loppuvuoden tulos on tuoreimman ennusteen mukaan jäämässä jopa 10–13 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Talousarviossa pysymiseksi tarvitaan uusia sopeuttamistoimia jo sovittujen säästötoimien lisäksi. Näin todettiin sairaanhoitopiirin hallituskessa tänään.

Keväällä alkaneissa yhteistoimintaneuvotteluissa jo sovitut noin viiden miljoonan euron säästöt eivät sisälly ennusteeseen. Kuluvan vuoden taloustilanteen korjaamiseen tarvitaan kuitenkin arviolta yli kymmenen miljoonaa euroa lisäsäästöä. Säästöistä noin seitsemän miljoonaa euroa tulisi palvelujen ja tarvikkeiden ostoista ja loput henkilöstökuluista.

– Olemme vaikeassa taloustilanteessa, kuten monet muutkin sairaanhoitopiirit. Erikoissairaanhoidon palvelujen tarve kasvaa koko ajan ja nykyinen rahoituspohja ei riitä. Sairaanhoitopiirissä käymme läpi kaikenlaiset mahdolliset sopeuttamistoimet, kertoo sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.