Kaahari pakeni poliiseja Kuopion keskustan läpi – piikkimatto, tiesulku ja kiilaus päättivät matkan Kolmisopessa

Poliisia karkuun ajanut kuljettaja aiheutti vaaraa Kuopion keskustassa tiistaina iltapäivällä.

Takaa-ajo käynnistyi, kun poliisi yritti pysäyttää rekisterikilvetöntä autoa Kuopion Linnanpellolla tiistaina noin kello 15.30:n aikaan.

Autoa kuljettanut mies lähti karkuun ja ajoi Männistön ja Itkonniemen kautta keskustaan.

Mies ajoi Suokatua keskustan läpi ja pakeni Karjalankadun kautta moottoritielle.

Henkilöauto ajoi edelleen moottoritien liittymästä ylös Tasavallankadulle ja sieltä Neulamäkeen.

Kun kuljettaja oli palaamassa Neulamäestä vilkkaille kaduille Kolmisoppeen, poliisi sulki hetkellisesti Kolmisopentien ja laittoi pakenijan eteen piikkimaton, johon kaahari autollaan ajoi.

Koska kaahari kuitenkin jatkoi vielä ajamista, poliisi kiilasi pakenijan auton poliisiautolla ulos tieltä ennen kuin kuljettaja pääsi ajamaan erittäin vilkkaalle marketalueelle.

Poliisin mukaan pakenija ajoi ihmisten keskellä toistuvasti yli sadan kilometrin tuntinopeudella, vaikka alueella oli pääosin 40–50 kilometrin tuntinopeusrajoitus paikasta riippuen.

Poliisi pyytää niitä henkilöitä ilmoittautumaan, jotka olivat välittömässä vaarassa jäädä kaaharin alle. Tietonsa voi ilmoittaa poliisin sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Poliisi otti autosta kiinni kaksi miestä, jotka molemmat ovat poliisille entuudestaan tuttuja.

Poliisi otti myös takaa-ajossa käytetyn auton toistaiseksi poliisin haltuun. Poliisi oli irrotuttanut siitä rekisterikilvet vain saman päivän aamuna autosta ilmitulleiden puutteellisuuksien vuoksi.

Kuljettajan ei epäillä olleen juurikaan humalassa alkoholin takia, mutta hänen epäillään olleen huumeiden vaikutuksen alaisena.

Poliisi tutkii tapausta siksi ainakin törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kaksi poliisiautoa vaurioitui kaaharin pysäytyksessä rajun takaa-ajon päätteeksi