Kaavin putkirikko korjattu - vettä saadaan pian hanasta kirkonkylällä

Kaavin putkirikko on saatu korjattua, ja kirkonkylälle veden pitäisi palata jopa kello 13.30:n aikaan, kertoo Kaavin kunnanjohtaja Ari Sopanen.

Aiemmin arveltiin, että vesikatko voi kestää koko päivän.

– Aamupäivällä alkanut vesikatko johtui runkolinjan katkeamisesta, jolle ei ole löytynyt mitään ulkopuolista syytä. Itsestään se katkesi, Sopanen sanoo.

Hänen mukaansa kotitaloudet kaikkialla Kaavilla lukuunottamatta Maarianvaaraa olivat ilman vettä.

Kaavin torilla alkoi vedenjakelu kello 12, ja Sopasen mukaan noin 7 kotitaloutta oli käynyt hakemassa vettä.

Kaavilla puolet kunnan väestöstä ilman vettä - häiriö kestänee koko päivän