Kalakilpailu: Uistimella napattiin lähes 13-kiloinen hauki

Vanhan ajan katiska on oivallinen kalanpyydys, varsinkin kalojen kutuaikaan. Tämän sai huomata myös vehmersalmelainen Pentti Holm. Hän oli asettanut katiskansa pyyntiin toukokuun puolivälissä Vehmersalmelle Pönkäsen lampeen. Toukokuun 18. päivä oli pyydyksen kokemisaika.

Jotakin outoa oli tapahtunut, sillä pyydys ei ollut siinä mihin se oli laskettu.

Katiska tutisi ja tärisi, hyvä kun liitokset pitivät sen kasassa. Katiska oli yllättävän painava, ja sen nostamiseen tarvittiin vankkaa otetta.

Pyydykseen oli ahtautunut neljä puolentoista kilon lahnaa ja valtaisa hauki, joka painoi 11,7 kiloa. Ahdasta oli. Tyhjämahainen hauki oli ilmeisesti erehtynyt lahnojen koosta ja tavoitteli niitä syödäkseen.

Leppävirtalaisella Pirjo Tuomaisella on kalastuksessa taitoa ja onnea. Viime syksynä tarttui uistimeen 10,2 kiloa painava hauki, mutta nyt meni vielä paremmaksi. Kalastajan uistimeen iski Unnukalla kiinni suuri hauki, jonka hän sai nostokoukun avulla veneeseen. Kala oli 107 senttiä pitkä ja painoi 10,8 kiloa.

Tuomaisen ”salainen ase” on kaupasta ostettu viehe, jolla oli noussut ennen suurhaukea 131 kalaa.

Suuri hauki tarttui Vuotjärvellä Esa Jauhiaisen uistimeen. Varttitunnin väsyttelyn jälkeen vonkale antautui, ja haavimiehenä ollut isä Pentti Jauhiainen nosti 12,905 kiloa painavan hauen veneeseen. Kalasta riitti ruokaa useampaan talouteen.

Mato-onkisarjaan saatiin tällä kertaa komea ahven. Tarja ja Jaakko Haataja olivat onkimassa heinäkuun lopulla Lapinlahden Onkivedellä. Helteisenä iltapäivänä yllättänyt sadekuuro kasteli onkijat perusteellisesti, mutta kalastus jatkui. Kookkaita ahvenia tuli viiden kilon verran, joista suurimmat painoivat 750 ja 730 grammaa.

Siilinjärveläinen Jarno Miettinen testaili uusia jigejä Käntin lammella. Jospa vaikka tulisi kirjolohi tai ahven. Rannan läheisyydestä äkkisyvän vierestä sitten nappasi. Kalan käyttäytymisestä Miettinen arveli kirjolohen olevan kiinni, mutta eipä ollut. Muutaman minuutin väsyttelyn jälkeen oli 1,32 kiloa painava ahven nostettavissa veneeseen.

Ruutana voi kasvaa suureksikin, ennätyskala on painanut 2,762 kiloa. Suuren ruutanan saivat Kari ja Matias Teittinen Joroisten Pihlasjärvestä. Kalalle mitattiin painoksi 1,686 kiloa. Matti Launonen Nilsiän Murtolahdesta kesäkuussa saama ruutana painoi 1,34 kiloa ja sillä oli pituutta 39 senttiä.

Leppävirralla järjestetyissä rannalta onkikilpailuissa on noussut komeita kaloja. Kari Nikkanen onnistui saamaan kuiville 3,082 kiloa painavan lahnan, ja Reijo Huuskosen lahna painoi 2,816 kiloa. Melkoisia vonkaleita otettavaksi kalakoriin pitkän vavan ja siiman päästä.

Jäppilän Poikkilammella ongittiin kilpaa kesäkuun alussa rannalta. Lampi on tunnettu suurista särjistä, ja niinpä onkikilpailun nimi oli Jättisärjen jahtaamiskilpailu. Voiton vei leppävirtalainen Jorma Rajakangas 733 grammaa painavalla särjellä.

Hyvissä olosuhteissa särki voi kasvaa yllättävän suureksi, SM-lukemat lajin kohdalla ovat 1,24 kiloa.