Kallansillat saatiin korjattua – kaukojunat myöhässä useamman tunnin, sadat matkustajat odottivat Kuopion ja Siilinjärven asemilla

Junaliikenne Kuopion ja Siilinjärven välillä oli keskeytettynä parin tunnin ajan sunnuntaina iltapäivällä. Syynä oli Kallaveden ylittävä Tikkalansaaren rautatiesilta, joka meni epäkuntoon. Silta nostettiin ylös veneiden takia, mutta sitä ei saatu enää laskettua alas. Autoliikenne pääsi kulkemaan normaalisti.

Rataliikennekeskus tiedotti asiasta neljän jälkeen sunnuntai-iltapäivänä. Keskuksesta kerrottiin alkuillalla, että kyseessä oli mekaaninen vika, joka johtui ilmeisesti toimimattomasta lukituksesta. Rataliikennekeskuksen mukaan vastaava vika on Tikkalansaaren rautatiesillalla ollut ennenkin.

– Aina silloin tällöin vika ilmenee, keskuksesta kerrotaan.

VR:n junat IC 65 ja IC 70 myöhästyivät useamman tunnin. VR:n mukaan IC 65 jäi odottamaan Kuopioon radan aukeamista ja IC 70 Siilinjärvelle. IC 70 oli lopulta myöhässä 113 minuuttia ja IC 65 178 minuuttia.

Siilinjärveltä lähtevä juna pääsi matkaan hieman ennen seitsemää. Siilinjärveltä junaan lähtenyt Eeva-Liisa Räsänen kertoi, että juna oli täynnä ihmisiä, jotka palasivat juhannuksen vietosta.

– Ihmiset istuskelivat ulkona ja varsinkin ravintolavaunu oli täynnä. Asemalla onneksi tarjoiltiin ilmaiset kahvit. En tiedä, miten usein silta on rikki, mutta onhan tämä hankalaa, hän kuvaili.

 

Kuopion rautatieasemalla oli pari sataa ihmistä odottamassa junan lähtöä kuuden aikaan illalla. Helsinkiin suuntaavan junan olisi pitänyt aikataulun mukaan lähteä kello 17.12.

Juhannuksen vietosta Jyväskylään, Helsinkiin ja Tampereelle olivat palaamassa myös Matilda Anttila, Mona Kauhanen ja Suvi Grönholm.

– Ehkä puolitoista tuntia on odotettu, ei ole mitään tietoa moneltako jatketaan. 4-5 kertaa on jo vaihtunut arvioitu lähtemisaika, naiset kertoivat kuuden jälkeen illalla.

He sanoivat, etteivät konduktööritkään tietäneet asiasta paljon kuulutuksia enemmän.

– Kyllä tämä jo kuuluu asiaan, että saa vähän junia odotella. Sama juna oli 50 minuuttia myöhässä kolme viikkoa sitten. Olisi kiva päästä jo kotiin rauhoittumaan juhannuksen vietosta.

 

Päivitetty 21.6. kello 19.10: Junat pääsivät liikkeelle. Lisätty Rataliikennekeskuksen tiedot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Juhannuksen paluuliikenne hiljenee todennäköisesti vasta iltakymmenen aikoihin – aurinkoinen sää venytti monella arkeen paluuta