Karttulan kuntaa huijattiin kyläkoulun kaupassa

Koskenkylän koulun ostaja esitti väärennetyn maksutositteen kaupan allekirjoitustilaisuudessa helmikuussa Karttulassa. Melko pian ilmeni, ettei kauppahinnaksi sovittua 87 000 euroa ollut maksettukaan Karttulan kunnan tilille.

Väärennöksen paljastuttua kunta oli välittömästi yhteydessä ostajaan. Asiasta on neuvoteltu pitkin kevättä. Kunnanhallitus päätti pitäytyä sovitussa kaupassa, kun ostaja toukokuussa suoritti viimein koko kauppasumman.

Tiistaina Karttulan kunnanjohtaja Matti Raatikainen jätti kuitenkin tapauksesta rikosilmoituksen poliisille.

- Ei asiaa voi painaa villaisella. Katsomme, ettei kunta voi olla tällaisen harhaanjohtamisen kohteena. Tapaus on tutkittava rikosoikeudellisessa mielessä. Tässä on kyse yleisestä lainkuuliaisuudesta, sanoo Raatikainen.

Komisario Heikki Mansikka-aho Sisä-Savon poliisista vahvistaa, että rikosilmoituksessa on kyse petosepäilystä.

Koskenkylän koulu lopetettiin viime syksynä. Samalla se laitettiin myyntiin. Ostajaehdokkaita ilmaantui puolenkymmentä. Kunnanvaltuusto päätti marraskuussa myydä koulun riistaveteläiselle sosiaalialan yrittäjälle.

Tarjousvaiheessa ostaja kertoi hankkivansa koulun yrityskäyttöön. Yrittäjän oli tarkoitus järjestää sijaiskoti- ja kuntoutustoimintaa lähinnä nuorille.

Lue lisää keskiviikon Savon Sanomista.