Kasurisen pajalle löytyi uusi paikka Lapinlahdella

Lapinlahden kirkonkylän osayleiskaavamuutoksen myötä purku-uhan alle jäänyt vanha sepän paja voi vielä saada uuden elämän.

Jos Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry saa rahoituksen Taitoa ja laatua restaurointiin -hankkeeseen, Kasurisen paja siirretään keskustasta Lastun pihapiiriin.

Kaavamuutoksessa pajan ja sen pihapiirin paikalle on merkitty liike- ja asuinrakennuksia. Kasurisen pajan kohtalosta on ollut huolissaan muun muassa Lapinlahti-Seura.

Pajan omistajat ovat tarjonneet pajaa Lastulle. Yhdistyksellä ei kuitenkaan ole varallisuutta pajan siirtoon ilman laajempaa hankehakemusta.

Jos ely-keskus myöntää rahoituksen, paja siirretään vuoden 2017 kesään mennessä. Hankekokonaisuus kestää kaksi ja puoli vuotta. Hankkeen aikana Lastulle haetaan uudestaan muun muassa restaurointialan näyttötutkintojen järjestämisoikeutta.

Lapinlahden kunta on lähtemässä hankerahoitukseen mukaan.