Katu ei täyttynyt askelista – Näkymätön virus karkotti kuopiolaiset turvaan koteihinsa

Tavallisena viikonloppuna Kuopion Kauppakatu vilisee ihmisiä, mutta nyt se kumisi tyhjyyttään.

Klikkaa jutun päällä olevaa kuvaa ja katso kuvasarja tyhjästä Kuopion keskustasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Earth Houria vietettiin koronan sävyttämänä ja monet maat keskittivät tapahtumat verkkoon

Uusimmat

Savo

Oikeus kovensi kuopiolaisen sarjavarkaan rangaistusta ja määräsi pidettäväksi vangittuna

Karvion kanavan vuoto on saatu paikattua – vesiliikenne voi palata tutulle reitille tänään

Yön tunteina paahdettiin taas kovaa – poliisi pysäytti kaksi kaaharia Kuopiossa

Riistavetisiä jumissa Pelonniemellä jo viidettä päivää – Päivö-myrskyn katkaisemaa tietä ei ole saatu vieläkään auki

Näkökulma: Siilinjärven keskusta huutaa puistoa ja olihan se jo tulossakin mutta kuinkas sitten kävikään?

Sotamies Duus nähdään tulevassa elokuvassa Tuusniemen maisemissa – Seikkailu ympäri kyliä 150-vuotiaan kunnan kunniaksi

Historiakuvia Siilinjärven keskustan kehittymisestä

Sari Essayah (kd.) on pettynyt maan hallituksen EU-linjaan: "Olen jättänyt vastalauseen kaikkiin yleiseurooppalaisiin velkahankkeisiin"

Harri Kauhasen seitsemän ravintolaa myynnissä – "Ei pakon edessä, yhtiöt voivat hyvin"

Koronakesän terassi-ilmiö löytyy myös Kuopiosta – "Minusta täällä on suomalaiset turvavälit"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.