Kaupungin tiedotukselle kovaa arvostelua

Jussi Hakala on yksi vanhemmista, jotka viime vuonna valittivat Kalevalan koulun lakkautuspäätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Oikeuden päätöstä odotetaan ensi vuoden alkupuolella.

Hakala sanoo olleensa paljon yhteydessä kaupungin suuntaan kouluasian tiimoilta, ja hän arvostelee kovin sanoin viranomaisten viestintäpolitiikkaa.

– Meitä ei pidetä ajan tasalla ollenkaan. Rehtori välittää kyllä kaiken tiedon minkä saa, mutta kouluviraston suunnittelijoiden osalta oppilaita tai vanhempia ei pidetä millään tavalla tiedotettuina. Kysyttäessäkin vastataan hyvin nihkeästi. Virkamiesten toiminta on jostain 1800-luvulta, erittäin surkeaa, Hakala sanoo.

Opetusjohtaja Leena Auvinen toteaa, että kaupunki on tiedottanut sisäisellä tiedotteella koulun henkilöstä. Myös huoltajille on kerrottu sen verran, kuin tiedotettavaa on ollut.

– Mielestäni olemme vastanneet kysymyksiin, jos niitä on tullut. Nyt en äkkiä pysty muistamaan sellaista, että oltaisiin jätetty vastaamatta.