Kaupunki pääosakkaaksi perustettavaan stadionyhtiöön?

Kuopion kaupunkiympäristön palvelualuejohtaja Jarmo Pirhosen mukaan kaupunki käy neuvotteluja Ari Lahden hankkeen suhteen edelleen koko paketista.

– Kyse on siitä, löydetäänkö taloudellinen yhtälö, johon molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, sanoo Pirhonen.

Itse asiassa neuvotteluissa on kyse yhteisen stadionyhtiön perustamisesta, jossa kaupunki olisi ehkä jopa pääomistajana.

– Sitä ei ole vielä ratkaistu, tulisiko yhtiöön muita osakkaita kuin kaupunki ja Lahti. Puhutaan todella isoista rahoista sekä rakennusoikeuden että stadionin osalta, joten ei tämä yksinkertainen yhtälö ole.

– Rakennusoikeuden hinta on jotain, stadionin hinta jotain ja tulevat käyttökustannukset jotain. Tähän pitäisi löytää yhtälö, joka toimisi. Näissä hankkeissahan käy monesti niin, että käytön kustannukset nousevat.

Pirhosesta hankkeessa on oleellista, että kaupunki jää mieluummin plussalle kuin miinukselle.

Uuden stadionin hintahaarukan Pirhonen asettelee 5–10 miljoonaan euroon.

Toteutuuko Lahden hanke lainkaan, ellei kaupunki lähde mukaan kuvioon?

– Aika vahvasti vaikuttaa siltä, että kaupungin panosta tähän odotetaan.

Miksi kaupunki lähtisi osakkaaksi stadionyhtiöön?

– Tämä on iso kysymys, jonka päättäjät joutuvat aikanaan pohtimaan. On iso juttu saada yhtälö sekä henkisesti että taloudellisesti toimivaksi. Tämä on melkoinen investointi kaupungille. Yritämme nyt neuvotella malleja, jotka viedään poliittiseen päätöksentekoon.

Pirhosesta kaupungilla on oltava hankkeessa muitakin intressejä kuin jalkapallo.

– Ne liittyvät Kuopion kasvuun ja vetovoimaan. Hanke nopeuttaa alueen rakentumista ja stadion olisi myös tapahtuma-areena.

Asia etenee Pirhosen mukaan todennäköisesti jonkinlaisen esisopimuksen kautta vielä tänä vuonna.

– Siinä selvennetään hinta-asioita ja vastuujakoja.

Alueen asemakaavaehdotuskin on tulossa julki vielä ennen kesälomia. Kaupungin edustajien on tarkoitus tutustua Seinäjoen stadionmalliin.

Näin stadioneita rahoitetaan: Seinäjoella kaupunki jäi pois yhtiöstä

Mölymäen jättiprojekti: KuPSin kotiareenasta tulossa katettu stadion 6000 hengelle